UTUstart 2025
Pääse mukaan opiskeluun jo ennen opintojen alkua, ja miksei jälkeenkin. Uuden opiskelijan oppaasta löydät kaiken tarvittavan!
ALOITA
Käyttöohje
- Sivuille on sisällytetty aukeavia alasivuja esimerkiksi plus- tai infomerkkien taakse. Sulkemalla alasivun x-merkistä, pääset takaisin pääsivulle.
- Sivuilla on myös suoria linkkejä toisille www-sivuille, jolloin sinulle avautuu uusi ikkuna. Yleensä linkit ovat alleviivattuina tai linkkimerkin takana:
- Lisäksi sivuilla on hyppyjä toiselle UTUstartin sivulle. Takaisin pääset "palaa takaisin" -painikkeella:
- Viimeisellä sivulla on mahdollisuus antaa palautetta, jonka avulla kehitämme materiaalia entisestään!
INTERAKTIIVISUUS
- Materiaali on jaettu kuuteen teemaan, joiden alta löytyy erilaisia alateemoja.
- Voit joko
- liikkua nuolinäppäimillä eteen- tai taaksepäin järjestyksessä, tai
- hyppiä kiinnostavaan teemaan sisällysluettelosta tai vasemman yläkulman hampurilaisvalikosta:
- Hampurilaisvalikosta pääset näppärästi mm. aloitussivulle, käyttöohjeisiin tai sisällysluetteloon. Sulje valikko klikkaamalla sitä uudelleen (x-merkistä).
- Puhelimella navigointia helpottaa sivujen zoomaus ja siirtyminen pyyhkäisemällä!
NAVIGOINTI
Materiaalia on paljon, mutta ei huolta! Voit valikoida sinua juuri nyt eniten puhuttelevat osat ja palata UTUstartiin myös myöhemmin opintojen varrella.
Sisällysluettelo
Mitä tarkoittaa UTU?
1. Tervetuloa!
Katso ainakin nämä!
2. Tärkeimmät
Miten? Milloin? Miksi?
3. Opiskelu yliopistossa
2.1 Tee ainakin nämä!
1.1 Rehtorin tervehdys
3.1 Opiskelutekniikat- ja taidot
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja opintojen polku
1.2 Opiskeluun orientoituminen
2.2 UTU-tunnus
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
2.3 Erityisiä tilanteita
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
Mistä koostuu opiskelukyky?
4. Opiskelijan sujuva arki
3.4 Vähän tietotekniikasta
Voit myös aloittaa tästä
5. Tietovisa
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
4.1 Opiskelijayhteistyö
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
4.2 Toimeentulo
Yliopisto - suomi -sanakirja
6. Sanasto
Anna palautetta!
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
4.4 Opiskelijan palvelut
1. Tervetuloa!
Mitä tarkoittaa UTU?
1. Tervetuloa
Rehtorin tervehdys, orientaatioviikot, UTU, Goin-appi, mistä tulet ja mitä odotat...
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
1.1 Rehtorin tervehdys
1.2 Opiskeluun orientoituminen
1.1 Rehtori Marjo Kaartisen tervehdys
Tehtävä - Mitä tarkoittaa UTU?
Sanooko mittään?
1.2 Opiskeluun orientoituminen
Opiskelu alkaa orientaatiolla eli opiskeluun ja ympäristöön tutustumisella jo elokuussa. Löydä tiedekuntasi, katso opiskelijatuutoreiden tervehdys ja tarkista milloin pitää tulla paikalle. Orientaation jälkeen kurssien opetus alkaa pääsääntöisesti 1.9.2025.
Kasvatustieteiden tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Teknillinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Turku
Turku
Turku
Turku
Rauma
Pori
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun kauppakorkeakoulu
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Turku
Turku
Turku
Turku
Pori
Aikaa orientaatioviikon alkamiseen*:
00:00:00:00
Days
Hrs
Mins
Secs
*ei koske lääketieteellisen ja humanistisen tiedekunnan orientaatioita, jotka alkavat jo 11.8./1.9. ja 20.8.!
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
Nyt kun sinusta tulee turkulainen / porilainen / raumalainen, on kiva kuulla mitä tuot mukanasi!
Tutustu Turkuun opiskelijakaupunkina!
Turun yliopistossa aloittaa noin 3000 uutta opiskelijaa ja yhteensä yliopistossa on noin 15000 perustutkinto-opiskelijaa.
Tutustu Rauman kaupunkiin!
Tutustu Porin yliopistokeskukseen!
Voit varmaan uskoa, että tähän joukkoon mahtuu moninainen määrä erilaisia taustoja, toiveita, pelkoja, persoonia, ajatuksia, tottumuksia...
Merkitse karttaan mistä tulet!
KANSAINVÄLISET TUTKINTO-OHJELMAT Tiesitkö, että kansainvälisissä tutkinto-ohjelmissa aloittaa noin 300 opiskelijaa tänä syksynä? Osa suomenkielisten ohjelmien opiskelijoista hakee kv-maisteriohjelmaan kandidaatin tutkinnon jälkeen.
Lataa Goin'-appi ja keskustele muiden uusien opiskelijoiden kanssa ympäri Suomen!
Lue lisää
Tehtävä - Mitä odotat opiskelulta?
Opinnot, kaverit vai jotain muuta?
2. Tärkeimmät
Katso ainakin nämä!
2. Tärkeimmät
Yliopisto-ilmoittautuminen, opiskelijakortti, asuminen ja raha-asiat, UTU-tunnus, erityistilanteet, aiemmat opinnot tai tutkinnot...
2.2 UTU-tunnus
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
2.1 Tee ainakin nämä!
2.3 Erityisiä tilanteita
2.1 Tee ainakin nämä!
Ennen opintojen alkua
5. Mukaan orientaatioon ja porukkaan
3. Asunto
1. Ota paikka vastaan
Opiskelija-asunnot ovat kivoja, yleensä lähellä kampusaluetta ja kohtuuhintaisia. Moni löytää asunnon myös yksityisiltä vuokramarkkinoilta eli katso Oikotie, Etuovi ja Tori tai kysy tutulta.
Tutustu paikkoihin ja opiskeluun orientaatio-viikoilla elokuussa. Sinua vastassa ovat opiskelijatuutorit ja henkilökunta olet sitten tullut suoraan lukiosta, amiksesta, eläkkeeltä tai jostain muualta!
Opintopolussa hoituu helpoiten ja samalla kannattaa hoitaa myös lukuvuosi-ilmoittautuminen (ks. kohta 2).
2. Ilmoittaudu, hanki opiskelijakortti ja maksa terveydenhoitomaksu
4. Rahat
Opintoraha, asumisen tuki, opintolaina, työpaikka, säästöt, stipendi...
Lukuvuosi-ilmoittautumista tarvitaan opiskeluun, opiskelijakorttiin ja UTU-tunnuksiin.
2.2 UTU-tunnus
Pääsylippusi kaikkiin laitteisiin
UTU-tunnuksella pääset
Tunnus, salasana ja sähköposti
- Käyttämään UTU-sähköpostia, joka on tärkein tiedonvälityksen kanava yliopistolla ja jota kannattaa jatkossa käyttää opiskeluasioiden hoitamiseen.
- Lataamaan Tuudon, jossa on esimerkiksi opiskelijakortti sekä tietoa opiskelusta, rakennuksista ja kaikesta mitä opiskelussa tarvitset.
- Kirjautumaan yliopiston intranetiin eli sisäiseen verkkoon, josta löydät paljon opintoja koskevaa infoa.
- Tunnusta tarvitaan myös esim. yliopiston kirjastoon, Peppiin, Moodleen, Microsoft Office -ohjelmien käyttöön ja Wifin käyttöön yliopiston tiloissa.
Huomaathan, että yliopiston ohjelmat edellyttävät monivaiheista kirjautumista, joka sinun täytyy aktivoida heti UTU-tunnuksesi aktivoinnin jälkeen! Apua tähän saat myös osoitteesta helpdesk@utu.fi.
Ilmoittaudu yliopistolle läsnäolevaksi ja aktivoi UTU-tunnus pankkitunnuksilla osoitteessa idm.utu.fi.
2.3 Erityisiä tilanteita
Yksilölliset järjestelyt
Voit hakea yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen
MINULLA ON OPISKELUUN VAIKUTTAVA SAIRAUS, VAMMA, OPPIMISVAIKEUS TAI MUU TILANNE
Opiskelun suunnittelemiseksi voit keskustella ohjaajan kanssa tai voimme järjestää keskustelun, jossa on paikalla useampi ohjaaja tai tukitaho
Minulla on aiempia opintoja
Ilmoita tiedekuntasi opintoneuvojalle
Mistä syistä voin ilmoittautua poissaolevaksi?
en voi aloittaa opintoja syksyllä
Muita vaihtoehtoja
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
Takana opintoja tai tutkintoja
Oletko jo tehnyt korkeakouluopintoja tai -tutkinnon? Onko sinulla muuta aiempaa osaamista, joka sopii tulevaan tutkintoon?Saat tiedekunnan opintoneuvonnasta ohjeet aiempien opintojen ilmoittamiseen ja hyväksilukemiseen. Tarvittaessa voit varata opintojen alkuun ohjausajan opintojen suunnittelemiseksi. Näin pääset mahdollisimman nopeasti aloittamaan sinulta puuttuvista opinnoista.
Suosittelemme osallistumista orientaatioon ja opiskelijatuutorointiin, vaikka takana olisikin jo opiskelu- tai muuta kokemusta. Opiskelu on paljon mukavampaa ja helpompaa, kun tilat ja käytännöt ovat tuttuja ja tunnet muita opiskelijoita. Ehkä löydät muita samassa tilanteessa olevia omasta tai muista tiedekunnista.
Katso opintoneuvonnan yhteystiedot
3. Opiskelu yliopistossa
Miten? Milloin? Miksi?
Yliopisto on vähän niinkun akateeminen muurahaispesä, missä eri alojen opiskelijat, opettajat ja tutkijat kipittää kampuksella paikasta toiseen ja tekee omia hommiaan. Opiskelijaravintolohin ja aulasohville kerääntyy eri alojen ihmisiä ja tapahtumissa tutustuu kaikenlaisiin tyyppeihin. Kampuksen kahvilajonossa saattaa huomata seisovansa biokemistin ja kielitieteilijän välissä, ja harrastejärjestöjen illanvietoissa tapaa ihmisiä aloilta, joita ei tiennyt olevan olemassakaan...
Ella Toppari, opiskelijalähettiläs 2023-2024: Minkälaista yliopistossa oikeesti on?
3. Opiskelu yliopistossa
Oppiminen, suunnittelu, motivaatio, osaaminen
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja aikataulut
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
3.4 Vähän tietotekniikasta
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Alleviivaaminen
Lähteet
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Okei, alat ja kurssit ovat erilaisia ja sitä myöten myös tekniikat, mutta luodaan katsaus yleisimpiin opiskelutapoihin ja niiden tehokkuuteen.
Opiskelutaidot yliopistossa
Syiden ja selitysten miettiminen
Oman osaamisen testaaminen
Opiskelun ajoittaminen pitkälle aikavälille
Miten yliopisto-opiskelu eroaa toisen asteen opiskelusta?
Keskinkertainen tehokkuus
Korkea tehokkuus
Korkea tehokkuus
Lähteet
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Opiskelijan ajankäyttö
Kuinka paljon aikaa opiskelijat käyttävät opiskeluun?
Opiskeluun käytettävä aika vaihtelee paljon opintojen vaiheen ja opintoalan mukaan. Alkuvaiheen opinnoissa ohjattua opiskelua voi olla enemmän kun taas myöhemmin painottuu itsenäinen opiskelu ja esimerkiksi työssäoppiminen.Esimerkiksi Korkeakouluopiskelijoiden ajankäyttö ja Covid-19-pandemia -tutkimuksen mukaan 1. vuoden yliopisto-opiskelijat käyttivät viikossa 10 tuntia ohjattuun opiskeluun, 21 tuntia itsenäiseen opiskeluun ja 9 tuntia työssäkäyntiin. Tavallinen työviikko on 37 tuntia. Miten jakaisit tämän työskentelyajan viikon päiville?
Lisätietoa ajanhallinnasta (Nyyti ry)
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja aikataulut
Miten se oma aikataulu syntyy?
Tutkinto-rakenne
Opetusaikataulut
Kurssit eli opintojaksot
Oma aikataulu rakentuu, kun valitaan omat opintojaksot HOPS:lle eli henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan.
Yliopistossa ilmoittaudutaan kaikille kursseille tai viralliselta nimeltään opintojaksoille Peppi-järjestelmässä.
Kandi, maisteri, lisensiaatti, diplomi-insinööri...
Ooo, valmistut kandidaatiksi/ notaariksi!
Esimerkki opiskelijan polusta
Ooo, valmistut maisteriksi / diplomi-insinööriksi / lisensiaatiksi!
- 60 opintopistettä
- Opintojen suunnittelu (HOPS)
- Tukena orientaatio, opiskelijatuutori ja opettajatuutori / omaopettaja / mentori
- Eka vuosi -palautekysely keväällä
1. lukuvuosi
- 60 opintopistettä
- Opinnäytetyö ylempään tutkintoon
- Tarkistus, että opintoja on riittävästi
- Ehkä mentorointiohjelma?
5. lukuvuosi
- 60 opintopistettä
- Opinnäytetyö alempaan tutkintoon
- Ehkä vaihto-opiskelu?
- Kandipalautekysely
3. lukuvuosi
Perehtyminen UTUstartiin!
Ennen opintoja
- Työelämä
- Täydentäviä opintoja
- Väitöskirjatutkijaksi?
- Uraseurantakyselyyn vastaaminen 5 vuotta valmistumisen jälkeen
ALUmni
- 60 opintopistettä
- Ylemmän tutkinnon suunnittelu
- Olisiko aika työharjoittelulle kotimaassa tai ulkomailla?
4. lukuvuosi
- 60 opintopistettä
- Opintosuunnitelman (HOPSin) tarkistaminen ja päivittäminen
- Itsenäisempi aloitus
- Voit ryhtyä opiskelijatuutoriksi!
2. lukuvuosi
Mukaan hyppäävät pelkkää maisterin tai muuta ylempää tutkintoa suorittavat opiskelijat, joilla on jo toinen korkeakoulututkinto. Tervetuloa!
HUOM! Tämä on esimerkki tyypillisimmästä tutkintorakenteesta. Joillain aloilla ei suoriteta erikseen alempaa tutkintoa ja joillain aloilla opiskelumäärä on isompi ja aika on pidempi.
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
Miten opintoja suunnitellaan?
HOPS eli oma suunnitelma tehdään opintojen alkaessa
- Opintojen alussa tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS tulevaan tutkintoon (esimerkiksi kandidaatin tai maisterin tutkintoon) HOPS-ohjaajan tukemana. Suunnitelmaa päivitetään opintojen kuluessa. HOPS tehdään sähköisessä Peppi-järjestelmässä.
- Käytännössä hopsiin suunnitellaan oman oppiaineen tai koulutuksen opinnot, muut tarvittavat opinnot kuten sivuaineet ja yleiset opinnot, ja näiden ajoittuminen tuleville lukuvuosille.
- Aika nopeastikin voi tulla eteen omien kiinnostuksen kohteiden mukaisten ja hyödyllisten opiskeluvaihtoehtojen pohdiskelu. Voit toki ottaa taktiikaksi kaverien perässä ajautumisen, mutta usein opiskelijat ovat tyytyväisempiä, jos valinnat perustuvat omaan harkintaan.
Vinkkejä kurssien valintaan
Tehtävä - Mikä sinua kiinnostaa?
Opintojen suunnittelussa hyödynnetään usein opinto-opasta
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
Opiskelumuodot
Miten täällä opiskellaan?
Luennot ja muu opetus
Arviointiasteikko
- Etäopetus, lähiopetus, hybridi: Kaikkia näitä käytetään. Osa opettajista järjestää opetuksensa etänä, osa kampuksella ja osa hybridinä (voi osallistua etänä tai lähinä).
- Akateeminen vartti: Monesti opetus alkaa 15 minuuttia yli ja loppuu 15 minuutta vaille eli akateemisen vartin verran. Tämä antaa myös siirtymäaikaa seuraavaan opetukseen.
Oppimisympäristöt
Tentti
Essee
Tekoäly
Itsenäinen ja ryhmässä opiskelu
Mikä on vilppiä?
Ulkomailla opiskelu
Yliopiston kirjasto
Työharjoittelu ja muu käytännön opiskelu
3.4 Vähän tietotekniikasta
Tietokone, wifi, office, MFA, tulostus, kulku, Helpdesk
Tukea IT-asioihin saat Helpdeskistä.
Millainen tietokone sopii yliopisto-opiskeluun?
Opiskelijana saat Office-ohjelmat maksutta myös omalle koneellesi
Ylioppilaskirjoituksiin soveltunut kone yleensä on sopiva myös yliopisto-opiskeluun. Toki alakohtaisia erityisvaatimuksia voi olla.
Useimpiin yliopiston järjestelmiin kirjautuessa sinun pitää tehdä lisävahvistus!
Yliopistolla voit käyttää langattomana verkkona Eduroamia
Kulku- ja tulostuslätkä
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Mistä motivoidut?
Motivaatio on voima, joka saa liikkeelle"
Parhaimmillaan opiskelussa on jotain, joka kiinnostaa tai jopa innostaa sinua. Pohdi mikä sai sinut hakemaan juuri näihin opintoihin. Oleellista on uteliaisuus: Tarkkaile mitkä asiat ja teemat herättävät sinut. Etsi erilaisia uusiakin syötteitä ympäristöstäsi. Ok, joskus opiskelu on myös tylsää ja silloin joudut pinnistelemään. Jos käy niin, että epäilet kiinnostuksesi kokonaan hiipuneen ja pohdit alanvaihtoa, voit keskustella aiheesta esimerkiksi opintoneuvojan, uraohjaajan tai opintopsykologin kanssa. Motivaatioon voi vaikuttaa myös usko omiin kykyihin. Voit yrittää arvioida mitkä tekijät vaikuttavat omaan luottamukseesi opinnoista selviytymiseen. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi aiemmat opiskelukokemukset, vertailu muihin, ajatus opintojen haasteellisuudesta tai oma tausta.
Huomaatko, että sinua motivoivat esimerkiksi nopat eli opintopisteiden kertyminen, korkeat tulot, hyvät porukat tai muut välineelliset asiat. Ei hätää, suoritus- tai ulkoinen motivaatio voi viedä opintoja eteenpäin. Oppimisen kannalta tehokkaampaa on sisäinen motivaatio, aito kiinnostus.
Alanvaihtajan tarina – aina ei tarvitse valita ekalla oikein
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Kuka sinä olet?
Identiteetin kehitys opintojen aikana
- Identiteetti on yksilön käsitys itsestään ja niistä tekijöistä, jotka määrittävät hänen ainutlaatuisuutensa ja paikkansa maailmassa.
- Opiskelun myötä käsitys itsestä saattaa muuttua ja usein puhutaankin opiskelijan identiteetistä.
- Opintojen aikainen sitoutuminen tavoitteisiin, suunnitelmiin ja arvoihin sekä osallisuus eri ryhmiin ja yhteisöihin kehittävät mm. opiskelijan sosiaalista ja osaamisidentiteettiä ja antavat suunnan ja merkityksen tunteen elämässä, mikä on tärkeää erityisesti psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.
- Esimerkiksi alanvaihtajalle opiskelu on myös uuden ammatti- tai asiantuntijaidentiteetin rakentamista. Nuorella puolestaan opiskelu kehittää itsenäistymisidentiteettiä, kun opitaan tekemään omia päätöksiä ja kantamaan vastuuta omasta elämästään.
- Toisinaan voi olla vaikea hahmottaa, millaisten asioiden kokee olevan mahdollisia itselleen ja millaiset valinnat palvelisivat itseä parhaiten. Yliopistokoulutuksen aikana voitkin analysoida ja löytää omia vahvuuksia ja pohtia omia tavoitteita esimerkiksi osallistumalla Omat vahvuudet ja valinnat -opintojaksolle.
- Voit myös sopia ajan opintoneuvojan, opettajan, uraohjaajan tai opintopsykologin kanssa, jos kaipaat henkilökohtaista ohjausta.
Lisää opiskelijan identiteetistä Opiskelijaelämää-blogissa
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Opintojen aikana kerrytät aineetonta pääomaa, tietoa omasta alasta. Opintojaksoilla opit käsitteitä, kokonaisuuksia, menetelmiä, ajattelua ja tutkimuksen tekoa.
Kun valmistuneilta on kysytty, on osaamisen sanoittaminen aika tärkeää työpaikan saamisessa. Siksi puhumme nyt tässäkin osaamisesta ja rohkaisemme tutkimaan, mitä kertoisit esimerkiksi läheisillesi omasta alastasi ja siinä kertyvästä tiedosta sekä muusta osaamisestasi. Myös opinnoissa opetellaan osaamisen sanoittamista ja voit tulla Työelämä- ja ohjauspalveluihin juttelemaan, kun kaipaat apua tässä!
Usein jää huomaamatta, että opiskelu kehittää myös esimerkiksi yhteistyökykyä, luovuutta, projektinhallintaa (opiskelu on eräänlaista projektinhallintaa) ja stressinhallintaa jne. Taitoja kertyy myös kaikessa muussa mitä teetkään. Esimerkiksi ainejärjestötoiminta, harrastukset, keskustelut, tutoriaalit ja muut kokemukset kerryttävät osaamista.
Kun toimit jossain tietyssä ympäristössä, saat hiljaista tietoa, jota on vaikea sanallistaa. Esimerkiksi tässä UTUstart-paketissa on yritetty kertoa yliopistoelämästä sellaisia asioita, joita yleensä opitaan vain kokemuksen kautta. Samoin esimerkiksi eri työpaikoilla voi olla hiljaista tietoa, jota kerrytät vaikka työharjoittelussa.
Paljon puhutaan siitä, millaisia tietoja ja taitoja tarvitaan tulevaisuudessa. Erilaisia ennusteita on tehty niin Suomessa kuin maailmalla. Taidot usein liittyvät isoihin muutoksiin ja niiden ratkaisuun. Esimerkiksi alat ylittävä yhteistyökyky, luovuus ja kriittinen ajattelu näkyvät ennusteissa. Tulevaisuus ei vain tule, vaan se rakennetaan. Mihin sinä haluat vaikuttaa?
+hiljainen tieto
+yleiset taidot
+osaamisen sanoittaminen
+tulevaisuuden taidot
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
Joskus opiskeluun liittyy haasteita, joita voimme yrittää ratkaista yhdessä.
Lukivaikeus
Miten selviytyä yliopisto-opinnoista?
Tarkkaavuuden vaikeudet
- Hae yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen (esteet@utu.fi).
- Voit keskustella opiskelussa mietityttävistä asioista opintopsykologin kanssa (opintopsykologi@utu.fi).
- Jos sinulla on epäily oppimisvaikeudesta, voit ottaa suoraan yhteyttä YTHS:ään, jossa voidaan myös tehdä tarvittavat tutkimukset tai lukiseula.
- Yhteiskeskustelu sinun, tukihenkilösi tai hoitokontaktisi ja opiskeluun liittyvien henkilöiden kuten opettajan, ohjaajan tai esteettömyyssuunnittelijan kanssa on mahdollinen. Keskustelussa voidaan pohtia tulevaa opiskelua, etenemistä ja tarvittavaa tukea.
- Järjestöt tarjoavat yksilöllistä tukea. Katso esim. OmaKoutsi.
Lisätietoa oppimis-vaikeuksista ja mielen hyvinvoinnista:
Autismin kirjo
Hahmottamisen vaikeudet
Matematiikan vaikeus
Opiskelijaelämää-blogi: "Ei sulla voi olla lukihäiriötä kun noin hyvin pärjäät koulussa"
Sosiaalinen jännittäminen
4. Opiskelijan sujuva arki
Mistä koostuu opiskelukyky?
Kun innostuu niin onnistuu ja kun onnistuu niin innostuu!
Erkki Härkönen
4. Opiskelijan sujuva arki
Toimeentulo, terveys, ruokailu, opiskelijan palvelut
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
4.4 Opiskelijan palvelut
4.1 Opiskelija-yhteistyö
4.2 Toimeentulo
4.1 Opiskelijayhteistyö
Arvaa mikä TYY on!
Lue lisää TYY:stä
4.1 Opiskelijayhteistyö
TYYn järjestöt - Mitäs ne tekevät?
Tutustu TYYn järjestöihin
4.1 Opiskelijayhteistyö
TYYn tapahtumat - Opiskelijatapahtumien aatelia
Merkitse seuraavat päivät kalenteriisi:
- 2.9.2025 Avajaiskarnevaalit ja TYYlikäs avaus
- 6.11.2025 Edustajistovaalien vaalipäivä
- 7.11.2025 TYYn 103. vuosijuhla
- 9.11.2025 Porthanin päivän kulkue
- 6.12.2025 Itsenäisyyspäivän soihtukulkue
- 30.4.2026 TYYlikäs vappu
Seuraa TYYtä somessa @studentuniontyy ja tilaa TYYn uutiskirje
Lue lisää TYYn tapahtumista
4.2 Toimeentulo
Millä opiskelija tulee toimeen?
Työnteko
Opintoraha
Muuta hyödyllistä
Asumisen tuki
Opintolaina
Aloitatko korkeakouluopiskelut? Uusien opiskelijoiden Kelavinkit
Muistathan myös maksaa korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun!
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Opiskelijan ruoka, liikunta ja terveydenhuolto
Macciavelli, Assari, Galilei... Opiskelijaravintolat
Terveys on osa opiskelukykyä
Hyvä terveys ei takaa opiskelukykyä, mutta toisaalta sairaus ei myöskään välttämättä estä sitä.
Terveydenhuolto eli YTHS
CampusSport (Turku)
CampusMowe (Rauma/Pori)
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Arki, terveys, ihmissuhteet, mielekkyys
Mielen hyvinvointi
Mielen hyvinvointi rakentuu monesta asiasta esimerkiksi arjen rytmistä, fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä, toimivista ihmissuhteista ja mielekkyyden kokemuksesta. Jokainen voi valinnoillaan vahvistaa ja edistää paitsi omaa, myös läheistensä mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.Voit kartoittaa oman hyvinvointisi tilaa Mieli ry:n sivuilta löytyvillä kysymyksillä päivän rytmistä, levosta, ravinnosta, harrastuksista ja ihmissuhteista ja tunteista. Kartoitukseen kuuluvat myös valintoja ohjaavat arvot, eli se mitä pidämme tärkeänä. Työkaluna kartoitukseen toimii Mielenterveyden käsi (Mieli ry).
Katso Mielen päällä tukipalvelupilvi:
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Opiskelija osana yhteisöä
Sosiaaliset suhteet
Suurin osa meistä tarvitsee hyvinvointinsa ylläpitämiseksi sosiaalisia suhteita. Sosiaalinen verkosto voi muodostua monesta eri yhteisöstä, kuten perhe- ja ystäväpiiristä sekä työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan yhteisöistä. Alkamassa oleva opiskeluaikasi onkin mitä otollisin elämänvaihe myös sosiaalisen verkostosi laajentamiseen ja vahvistamiseen.
Lue lisää
Kyl sä pärjäät. Ne kaikki muutkin pärjää.
Ja jos tuntuu et ei pärjää, ni seki on ihan ookoo.
Ella Toppari, opiskelijalähettiläs 2023-2024: Pärjäänks mä yliopistossa?
4.4 Opiskelijan palvelut
Tutustu ohjaukseen ja tukeen, jota yliopistossa on tarjolla!
Ohjauspalvelut käytössäsi
Tuemme sinua mielellään erilaisissa opiskeluun ja elämään liittyvissä tilanteissa. Oheinen kartta auttaa sinua hahmottamaan millaista tukea on saatavilla.
KARTTAAN
4.4 Opiskelijan palvelut
Työelämäpalvelut tarjoaa sekä opiskelijoille että valmistuneille tukea työnhakuun ja urasuunnitteluun.
Työelämäpalvelut käytössäsi
Turun yliopiston työelämäpalvelut auttavat sinua mielellään työhön liittyvissä asioissa läpi koko opiskeluajan. Oheinen kartta auttaa sinua hahmottamaan millaista tukea on saatavilla.
KARTTAAN
5. Tietovisa
Vastaa 15 kysymykseen!
Kysymys 1/15
Kampukset
Opiskelijaelämää-blogi - Turun kampus (en):
Kysymys 2/15
Tiedekunnat
TY:n tiedekunnat:
Kysymys 3/15
Oman oppiaineen juttujen lisäksi opiskeluaikana kehittyvät monet yleiset valmiudet ja taidot.
Kysymys 4/15
Liikuntapalvelut
CampusSport:
CampusMowe:
Kysymys 5/15
TYS-asunnot opiskelijoille
Miten hakea TYS:n asuntoa:
Kysymys 6/15
Palvelut
Ohjauspalvelukartta:
Eka askel -palveluneuvonta:
Kysymys 7/15
Arvot
Lisätietoa Turun yliopiston strategiasta:
Kysymys 8/15
Opintolaina
Kela - Opintolainahyvitys:
Kysymys 9/15
Kansainvälisyys
Kysymys 10/15
Tunnuslause
Turun yliopiston historiasta:
Kysymys 11/15
Perustaminen
Kysymys 12/15
Eduroam
Kysymys 13/15
Vaihto-opiskelu
Opiskelijaelämää-blogi - Vaihto-opinnot:
Kysymys 14/15
Opiskelijaravintolat
Turun opiskelijaravintoloiden ruokalistat:
Tuudo:
Kysymys 15/15
Opintopisteet
6. Sanasto
Yliopisto - suomi -sanakirja
Sanasto
Ota haltuun yliopistossa käytettävät sanat ja termit sanaston avulla!
Kerro, mitä mieltä olit materiaalista
Huom. Ei haittaa, vaikka et sisäistäisi koko materiaalia ennen ensimmäistä opiskelupäivää! Useimmat asioista selviävät myös orientaatioviikolla ja kaikkea ei tarvitse heti osata yksin. :)
UTUproofed!
Tunnus, salasana ja sähköposti
- UTU-tunnusta tarvitaan moniin yliopiston palveluihin kirjautumiseen.
- Osaan palveluista kirjaudutaan pelkällä UTU-tunnuksella, joka on nimestäsi muodostuva kirjainyhdistelmä (esim. abcdef), ja joihinkin sähköpostilla (esim. abcdef@utu.fi). Kokeile kumpaakin vaihtoehtoa, jos palveluun kirjautumisessa on ongelmia.
- Saat uusittua UTU-tunnuksen salasanan mm. IDM-palvelun kautta.
- IDM:n ”Omat tiedot” kohdassa voi myös valita ensisijaisen sähköpostiosoitteen (lyhyt kirjainyhdistelmä tai koko nimi). Käyttää lähettäjä kumpaa vaan sähköpostimuotoa, tulee viesti samaan sähköpostiin.
Lisätietoa UTU-käyttäjätunnuksesta ja salasanasta
Oman osaamisen testaaminen
Tehokas menetelmä
Tutkimuksissa on todettu, että oman osaamisen testaamisella on korkea tehokkuus oppimisessa. Vaikutukset ovat pitkäaikaisia. Testaus parantaa oppimista, jos se edellyttää muistista palauttamista, testauksesta saa palautetta, testaus tehdään selvästi opettelun jälkeen ja testausta jatketaan kunnes asiat on palautettu oikein. Voit testata omaa osaamista käyttämällä kirjan kysymyksiä tai keksimällä niitä itse itsellesi tai selittämällä asiaa muille.
- Palauta mieleen opiskelemasi asia. Laita materiaali syrjään ja luonnostele kaikki mitä muistat.
- Jos tarjolla on muita mahdollisuuksia testata opittua, hyödynnä ne. Voit myös yrittää selittää jollekin toiselle oppimaasi.
Johanna Kaakisen webinaari opiskelutekniikoista
Mistä tiedät missä järjestyksessä kurssit tehdään?
- Suositeltu järjestys kerrotaan opinto-oppaassa ja orientaatioviikolla HOPS:n tekemisen yhteydessä. Yleensä järjestykseen voi kuitenkin vaikuttaa itse paljon.
Miten monta kertaa vuodessa kurssi järjestetään?
- Yleensä kurssit järjestetään kerran lukuvuodessa. Järjestämistahti ja ajoittuminen kerrotaan opinto-oppaassa. Esimerkiksi syksyllä järjestettävien kurssien tarkka aikataulu ja ilmoittautumisajankohta näkyy oppaassa viimeistään elokuussa.
Miten kauan kurssi kestää?
- Yliopistossa on käytössä opetusperiodit: kaksi periodia syksyllä, kaksi keväällä ja yksi kesällä. Opintojakso voi ajoittua yhden tai useamman periodin ajalle, oppiaineilla on tässä erilaisia käytäntöjä.
Opintojaksot
- Yliopistossa ilmoittaudutaan kaikille kursseille tai viralliselta nimeltään opintojaksoille Peppi-järjestelmässä.
- Ilmoittautumiseen tarvitaan HOPS. HOPS ja ensimmäiset ilmoittautumiset tehdään opintojen alkaessa.
- Opintojaksoja yritetään valita n. 60 opintopisteen edestä yhdelle lukuvuodelle, jos edetään suositustahdissa kokopäiväisesti opiskellen. Yksi opintopiste on 27 tuntia työtä.
Opinto-opas
Yksilölliset järjestelyt
Sinun tulee esittää suositus kurssin opettajalle. Esteettömyyssuunnittelijaan voit ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse (esteet@utu.fi) tai varaamalla ajan ajanvarauskalenterista (linkki alla). Tapaamiset onnistuvat niin kasvotusten Turun kampuksella kuin etänä Zoomissa.
Jos sinulla on opintoihin vaikuttava sairaus, vamma tai oppimisvaikeus, voi saada opinnoissa yksilöllisiä järjestelyjä.
Järjestely voi olla esimerkiksi tentin lisäaika tai mahdollisuus apuvälineiden käyttöön.
Yksilöllisten järjestelyjen sisältö ja toteutus määrittyvät tarpeidesi ja tilanteesi mukaan. Esteettömyyssuunnittelijan kanssa voit keskustella tarkemmin tarjolla olevista tukimuodoista.
Esteettömyyssuunnittelija laatii sinulle suosituksen yksilöllisistä järjestelyistä. Sinun on esitettävä esteettömyyssuunnittelijalle lääkärintodistus tai muun asiantuntijan antama selvitys yksilöllisten järjestelyjen tarpeesta.
Sähköinen ajanvarauskalenteri
Lukivaikeus
- Lukivaikeus voi ilmetä esimerkiksi kirjoitusvirheinä, lukemisen virheinä ja hitautena, luetun ymmärtämisen vaikeutena, tekstin tuottamisen vaikeutena ja mahdollisesti myös muina vaikeuksina, kuten muistamisen, vieraiden kielten oppimisen ja matemaattisen hahmottamisen vaikeudet. (Lähde: Opiskelijoiden monenlaisuuden huomioon ottaminen korkeakouluissa -opas, ESOK-hanke)
- Jos epäilet itselläsi lukivaikeutta, ota yhteyttä YTHS:ään, jossa voidaan tarvittaessa tehdä lukiseula. Yliopistossa esimerkiksi opintopsykologin kanssa voi keskustella oppimisen ja opiskelun vaikeuksista.
- Esteettömyyssuunnittelijan kanssa voi keskustella tarvittavista opetusjärjestelyistä, jotka auttavat opinnoista selviytymiseen.
- Lisätietoa lukivaikeudesta (Kuntoutussäätiö)
Turun yliopiston kirjasto
Kirjaston aukioloajat, yhteystiedot ja käytössäsi olevat tilat ja laitteet löydät kirjaston verkkosivuilta
Uuden utu-opiskelijan kirjasto-opas
Kirjastoista löytyy myös mukavia tiloja hiljaiseen työskentelyyn ja ryhmätyöskentelyyn. Jos unohdit oman laitteen kotiin, kirjastosta saat lainaan läppärin. Lisäksi Teutorin kirjasto ja Feeniks-kirjasto lainaavat sekä graafisia että funktiolaskimia.
Jos sinulla on yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen, saat kurssikirjan laina-aikaan viikon pidennyksen. Kirjaston kautta voit rekisteröityä Celian asiakkaaksi ja saada käyttöösi äänikirjoja. Arcanumin ja Calonian kirjastoissa on myös varattavia yksilöllisten opintojärjestelyjen tiloja.
Tiedonhankinta on yksin tärkeimpiä taitoja yliopisto-opiskelijalle. Kirjasto ohjaa ja tukee sinua tieteellisessä tiedonhankinnassa läpi opintojesi niin, että löydät mahdollisimman helposti sekä opinnoissasi tarvitsemasi kurssikirjat että myöhemmin opinnäytetyössäsi tarvitsemasi lähteet.
Kirjastosta saat kurssikirjat ja muut aineistot, joita tarvitset opintojesi aikana. Kirjoja on saatavilla sekä painettuna että sähköisenä. Kirjat löydät kirjan ja tekijän nimellä Volter-tietokannasta. Volter kertoo myös, mistä kirjastosta kirja löytyy ja onko sitä saatavilla hyllyssä vai sähköisenä verkossa.
Painettujen aineistojen lainaamiseen tarvittava kirjastokortti löytyy Tuudo-sovelluksesta, mutta halutessasi voit tilata muovisen kortin verkon kautta. Sähköiset aineistot toimivat UTU-tunnuksella missä tahansa.
Kurssikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa ja muiden kirjojen neljä viikkoa. Erilaisilla aineistoilla on erilaiset laina-ajat, joten tarkista ne aina Volterista. Jos kaikki kurssikirjat ovat varattuja, kannattaa kirjaan tehdä varaus. Ne kiertävät nopeasti. Kirjastokortti, lainaus, uusiminen ja varaaminen on täysin maksutonta.
Tervetuloa aloittamaan opinnot teknillisessä tiedekunnassa!
Tervetuloa aloittamaan opinnot teknillisessä tiedekunnassa maanantaina 25.8.2025! Orientaatioviikolla tutustut tuutorien johdolla opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihisi. Katso oman aineesi tarkka aikataulu tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivulta
Jos sinulla on jotain kysyttävää, ota yhteyttä opintoneuvojiin opotech@utu.fi.
Tentti
- Tentti on yksi tapa arvioida osaamista. Arvioinnin tavat ja esimerkiksi tenttiajankohdat ilmoitetaan opetussuunnitelmassa, joka löytyy opinto-oppaasta.
- Jos opintojakson suoritustapana on tentti tai vastaava arviointitilaisuus, se on järjestettävä samoin vaatimuksin vähintään kolme kertaa.
- Tentti järjestetään monesti sähköisesti Exam-järjestelmässä, jossa varaat oman tenttiajan tietyllä aikavälillä haluamassasi tenttitilassa.
- Tentti voi myös olla oppimisympäristössä kuten Moodlessa tai Villessä tai se voidaan järjestää esimerkiksi luentosalissa tiettynä ajankohtana.
- Tentin voi järjestää myös suullisesti ja/tai ryhmätenttinä, joskin näitä muotoja käytetään opetuksessa harvemmin..
Opinto-opas
- Pedagogiset opinnot = Opinnot, jotka tuottavat kelpoisuuden opettaa eri kouluasteilla, riippuen muista suoritetuista opinnoista tai tutkinnoista.
- Peppi = Peppi on tietojärjestelmä opintojen suunnitteluun ja tutkinnon etenemisen seurantaan. Pepissä ilmoittaudut opintojaksoille, luot henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja näet omat opintosuorituksesi.
- Pikkulaskiainen = Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoiden järjestämä Suomen suurin opiskelijatapahtuma, jossa kierretään baareja, seurataan tai osallistutaan mäkikisaan ja jatkoillaan Turun yökerhoissa. Ks. muut suomalaiset opiskelijatapahtumat.
- Proseminaari = Opintojakso, jonka aikana perehdytään tutkimuksen tekemiseen ja tehdään kandidaatin tai gradun tutkielma.
- Publiikki = Vanhan perinteen mukaisesti yliopistossa ylemmän tutkinnon suorittaneille järjestetään juhlava valmistumistilaisuus, jota kutsutaan publiikiksi.
- Pääaine = Sinut on valittu opiskelemaan tietyssä pääaineessa. Pääaineella tarkoitetaan oppiainetta, johon opiskelijalla on tutkinnonsuoritusoikeus. Pääaineopinnot jäsennellään perus-, aine- ja syventäviksi opinnoiksi.
- Noppa = Ks. Opintopiste.
- Normaalikoulu = Yliopiston harjoittelukoulu, jossa opettajaksi opiskelevat harjoittelevat. Norssit sijaitsevat Turussa ja Raumalla.
- Nyyti ry = Nyyti ry on opiskelijoiden tukikeskus, joka edistää ja tukee opiskelijoiden mielen hyvinvointia sekä elämänhallinta- ja opiskelukykyä. Toiminta ja palvelut on tarkoitettu kaikille yliopisto-opiskelijoille.
- Quantum = Turussa yliopistonmäellä sijaitseva rakennus, Fysiikan laitos. Ks. muut Turun kampuksen rakennukset.
- Q-talo = Turun Kuuvuoren vanha nuorisotalo, jonka juhlasali soveltuu esimerkiksi vuosijuhlille, sitseille ja muille opiskelijabileille. Talon alakerrassa sijaitsee toinen Q-talon vuokrattavista tiloista Vähä-Heikkilä.
Aloita opintoneuvojasta tai esteettömyyssuunnittelijasta, joka voi auttaa järjestämään yhteiskeskustelun:
- Huomaathan, että heinäkuussa sähköposteja luetaan lomien takia harvemmin.
- Humanistinen tiedekunta: opohum@utu.fi
- Kasvatustieteiden tiedekunta Turussa opoedu@utu.fi ja Raumalla opoedu-rauma@utu.fi
- Lääketieteellinen tiedekunta: opomed@utu.fi
- Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta: oposci@utu.fi
- Oikeustieteellinen tiedekunta: opolaw@utu.fi
- Teknillinen tiedekunta: opotech@utu.fi
- Turun kauppakorkeakoulu: opotse@utu.fi ja Porissa opotse-pori@utu.fi
- Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta: oposoc@utu.fi
- Esteettömyyssuunnittelija: esteet@utu.fi
Turun yliopiston sähköinen ajanvaraus
CampusSport
Liikuntamaksulla (alle 100e/lukuvuosi) pääset kuntosalille, ohjatuille tunneille sekä palloiluvuoroille. Kun UTU-tunnuksesi on käytössä, voit maksaa liikuntamaksun CampusSportin nettisivujen verkkokaupassa. Katso myös ohjeet palvelun käytöstä.
CampusSport
Itsenäinen ja ryhmässä opiskelu
Yliopisto-opintoihin kuuluu myös ryhmässä opiskelua. Esimerkiksi seminaareissa harjoitellaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä ja akateemista keskustelua pienemmissä ryhmissä. Näitä voivat olla esimerkiksi kanditutkielmaseminaari ja graduseminaari. Seminaarityöskentelyä voidaan hyödyntää muillakin kuin opinnäytteisiin liittyvillä opintojaksoilla.
Opintopiirityöskentely on yleensä opiskelijalähtöistä. Ryhmässä opiskelijat työskentelevät yhdessä esim. tenttiin valmistautuessaan.
Tiedekunnasta riippuen on myös muita erilaisia pienryhmätyöskentelyn muotoja, ja joillakin aloilla opiskelijat jaetaan pienempiin ryhmiin jotka säilyvät samoina koko opiskeluajan.
Yliopisto-opinnot sisältävät paljon itsenäistä opiskelua. Se tarkoittaa tiedonhankintaa, lukemista, kirjoittamista, laskemista ja tehtävien tekemistä. Itsenäistä työskentelyä voi ajatella projektinhallintana. Mikä on kaikkein tärkeintä? Miten paljon varaat sille aikaa? Miten pilkot isomman kokonaisuuden pienempiin osiin?
Jos sinulla ei vielä ole kokemusta tämän tyyppisestä opiskelusta, voit ajatella ensimmäistä lukuvuotta projektinhallinnan harjoitteluna ja etsiä sinulle sopivia toimintatapoja. Tyypillisesti itsenäisen työn määrä myös vaihtelee opintojen aikana ja lisääntyy mitä pidemmälle mennään. Myös eri aloilla on paljon vaihtelua itsenäisen työn ja opetuksen määrässä. Voit esimerkiksi huomata sivuaineopinnoissa tämän.
Ilmoittaudu, hanki opiskelijakortti ja maksa terveydenhoito
Ilmoittaudu lukuvuodelle 2025-2026 OILIssa, jonne kirjaudut OmaOpintopolun kautta. Läsnäolevaksi ilmoittaudutaan maksamalla ylioppilaskunnan jäsenmaksu (55€). Uuden opiskelijan ilmoittautumisohjeet
- Ilmoittautumista tarvitaan opiskeluun, opiskelijakorttiin ja UTU-tunnuksiin.
- Ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään 1.9.2025. Myös tulevina lukuvuosina sinun pitää ilmoittautua joko läsnäolevaksi tai poissaolevaksi.
Käy erikseen OmaKelassa maksamassa opiskelijan terveydenhoitomaksu (35,60€/lukukausi).
Opiskelijakortin voit tilata aikaisintaan elokuussa. Sähköisiä opiskelijakortteja on kaksi, Tuudo ja Frank. Ylioppilaskunnan sivut jäsenyydestä ja opiskelijakortista
Olet lämpimästi tervetullut osaksi Calonian yhteisöä!
Tervetuloa aloittamaan orientaatio oikeustieteellisessä tiedekunnassa maanantaina 25.8.2025! Orientaatioviikolla pääset tuutoreiden johdolla tutustumaan opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihin. Löydät orientaatioviikon tarkemman aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta. Opinnot alkavat 1.9.2025.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä meidän opintoneuvojiin opolaw@utu.fi!
Autismin kirjo
Autismiliitto - Unelmapolku yliopistoon
Saat tukea:
- Jos tilanteeseesi liittyy somaattisia sairauksia, voi opiskelijaterveydenhuolto (YTHS) olla tueksi.
- Voit pyytää ohjausaikaa opintoneuvojalta jo ennen opintojen alkua elokuulle, jotta saat mahdollisimman paljon tietoa opiskelusta ja opiskeluarjesta.
- Jos tarvitset yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen ja opiskeluun, voit sopia tapaamisajan esteettömyyssuunnittelijan kanssa.
- Yliopistossa on myös opintopsykologeja, jotka voivat olla avuksi opiskeluun ja oppimiseen liittyvissä haasteissa.
- Voimme järjestää yhteiskeskustelun kartoittamaan opiskelutilannetta. Siinä voi olla mukana sinun lisäksesi esimerkiksi tukihenkilösi, esteettömyyssuunnittelija, opettaja ja opintoneuvoja.
Autismin kirjoon voi monien vahvuuksien rinnalla liittyä hankaluus oman toiminnan ohjaukseen, esimerkiksi toiminnan jäsentämiseen, aloittamiseen, työmuistiin ja joustavuuteen. Yliopisto-opiskelu on usein aika itsenäistä luonteeltaan ja myös vaihe, jossa siirrytään tyypillisesti nuoruudesta aikuisuuteen ja esimerkiksi omaan asuntoon. Uusi ja tuntematon ympäristö voi kuormittaa.
Opiskelussa voivat myös auttaa vahvuudet kuten keskittymiskyky ja sääntöihin sitoutuminen, sekä kyky havaita yksityiskohtia, huomata virheitä ja ratkaista ongelmia.
Autismi eri elämänvaiheissa (Autismiliitto)
- Z-sukupolvi = Vuosina 1997–2012 syntynyt sukupolvi, jota kuvaillaan muun muassa yksilöllisyyttä ja tasa-arvoa arvostavaksi sukupolveksi.
Tervetuloa matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan!
Opinnot alkavat johdantoviikolla maanantaina 25.8.2025. Johdantoviikon ohjelmat oppiaineittain löytyvät tiedekunnan verkkosivuilta.
Jotain kysyttävää? Ota yhteyttä opintoneuvojiin oposci@utu.fi.
Tervetuloa Turun kauppakorkeakouluun!
Turun kauppakorkeakoulun perehdytysviikko järjestetään 25.-28.8.2025. Opetus alkaa 1.9.
Tietoa perehdytysviikosta löytyy tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta ja perehdytysviikon aikataulun saat sekä
tervetulokirjeen mukana että uusien opiskelijoiden Moodlesta (saat sähköpostikutsun Moodleen tervetulokirjeessä kesän aikana).
Lisätietoja voit kysyä kauppakorkean opoilta: opotse@utu.fi.
5. opintovuosi
Nyt on aika tehdä opinnäyte, joka kulkee useimmiten nimellä gradu, mutta joillain aloilla on esimerkiksi diplomityö. Syksyllä tehdään tutkimussuunnitelmaa ja ryhdytään hommiin. Keväällä on valmista. Tutkielma voi olla esimerkiksi 30 opintopisteen laajuinen ja sen lisäksi vuoteen voi kuulua esimerkiksi 30 opintopisteen verran sivuaineopintoja. Valmistuneita juhlitaan publiikissa. Onnittelut!
Opintojen alkaessa saat oppaaksesi opiskelijatuutorin, joka auttaa tutustumaan muihin opiskelijoihin. Myös opintojen aikana tulet opiskelemaan erilaisissa ohjatuissa vertaisryhmissä. Taito opiskella yhdessä ja saada oppimiseen tukea muilta onkin keskeinen opiskelutaito yliopisto-opinnoissa. Vuorovaikutus opiskelukavereiden kanssa edistää yhteisöllistä opiskelua, opiskeluun liittyvien vaikeidenkin tunteiden säätelyä, usein myös aikaansaamista sekä työelämäverkostojen rakentamista. Sosiaalisten suhteiden tarve on kuitenkin yksilöllinen ja se vaihtelee myös eri elämänvaiheissa. Joillekin kanssakäyminen voi muodostua myös rasitteeksi aiheuttaen huomattavaa ahdistuneisuutta ja välttämiskäyttäytymistä. Jos koet esimerkiksi jännitystä, pelkoja tai ahdistusta opinnoista, kannattaa hakeutua opintopsykologin puheille tai YTHS:lle.
Sosiaaliset suhteet
Hyvien vertaissuhteiden on havaittu edistävän hyvinvointia, opinnoissa koettua merkityksellisyyttä sekä opintojen etenemistä. Uudessa elämäntilanteessa, kuten opintojen alussa, uusien sosiaalisten verkostojen muodostaminen voi kuitenkin viedä aikaa. Olethan siis kärsivällinen ja annat aikaa uusien tuttavuuksien muodostumiseen. Kavereita tai oma yhteisö voi löytyä myös muualta kuin yliopistosta tai saman alan opiskelijoista esim. sivuaineopintojen, harrastuksen tai järjestötoiminnan parista. Myös sinä voit osaltasi vaikuttaa siihen, millaiseksi muodostuu opiskelukavereidesi kokemus opiskeluyhteisöön kuulumisesta sekä osallisuudesta eli siitä, että jokainen tulee kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Ota opiskelupaikka vastaan
Kaikki alkaa opiskelupaikan vastaanotosta. Voit ottaa paikan vastaan OmaOpintopolussa. Samalla kannattaa hoitaa myös ilmoittautuminen seuraavalle lukuvuodelle.
Pohditko jo opintojesi sisältöä ja omaa tulevaisuuttasi? Kuulet lisää opinnoista ja opiskelusta orientaatioviikolla. Alkuun sinut auttavat opiskelijatuutorit, opettajat ja opintoneuvojat.
Tervetuloa Poriin!
Tervetuloa opiskelemaan digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmaan!
Orientaatiojakso täällä Porin yliopistokeskuksessa alkaa maanantaina 25.8.2025. Tuolloin pääset tuutoreiden johdolla tutustumaan opiskeluun, kampukseen ja muihin opiskelijoihin. Katso tarkempi aikataulu verkkosivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tiedekunnan opintoneuvojiin opohum@utu.fi.
3. opintovuosi
3. lukuvuosi tulee yleensä sisältämään tutkielman tekemistä alempaan korkeakoulututkintoon. Se voi olla laajuudeltaan esimerkiksi 10 opintopistettä. Sen lisäksi 3. vuoden opintoihin voi sisältyä muita oma oppiaineen opintoja esimerkiksi 5 opintopistettä, sivuaineen opintoja esimerkiksi 35 opintopistettä ja yleis- ja kieliopintoja 10 opintopistettä. 3. vuoteen voi sopia myös vaihto-opiskelu. Jos kaikki tarvittavat opinnot ovat valmiit ja tutkielma tehty, voit anoa tutkintotodistusta alemmasta tutkinnosta. Onnittelut!
Matematiikan vaikeus
- Helpotkaan laskutoimitukset eivät jää muistiin, lukujonojen, lukumäärien ja suuruusluokkien ymmärtäminen voi olla vaikeaa, päässä laskeminen voi olla vaikeaa.
- Suuntien hahmottamisen voi olla vaikeaa. Matematiikan vaikeus voi liittyä myös hahmottamisen vaikeuteen.
- Numeroita voi puuttua tai ne voivat vaihtaa paikkaa. Lukujen kirjoittaminen oikein voi olla haastavaa. Voi olla vaikea ymmärtää käyriä tai graafisia esityksiä.
- Lisätietoa matemaattisista vaikeuksista Erilaisten oppijoiden liiton sivuilla
Helpdesk
- Sähköposti: helpdesk@utu.fi
- Puhelin: +358 29 450 6000
- Pisteet Turussa Naturassa, Arcanumissa ja Medisiinassa (aukioloajat 8-15)
- Piste Porissa (huone 318)
- Piste Raumalla (Torni, 1. krs)
Tekoälyltä apua opintoihin
- Tekoälyn käyttö on työelämätaito, jota voit harjoitella opintojen aikana vastuullisesti ja kriittisesti arvioiden.
- Jos hyödynnät tekstin tuottamisessa tekoälyä, olet kuitenkin itse vastuussa tekstin oikeellisuudesta, asianmukaisesta viittaamisesta lähteisiin ja tietosuojakysymysten huomioon ottamisesta.
- On myös tärkeää huomioida, että tekoälyn käyttö ei ole täysin harmitonta.
- Lue lisää tekoälyn ympäristökuormituksesta
- Opettaja antaa ohjeet tekoälyn käyttöön opintojaksollaan. Opettajalla on myös oikeus päättää, ettei opintojaksolla saa käyttää tekoälysovelluksia.
Tekoäly voi toimia tukiälynä, kunhan sinä hoidat ajattelutyön ja teet päätökset ja otat huomioon tekijänoikeudet. Voit hyödyntää tekoälyä:
- Tiedonhaun apuna
- Ideoiden ja suositusten löytämiseen
- Sopivien tutkimusjulkaisujen löytämiseen
- Tiivistelmien luomiseen ja keskeisen aineiston erittelyyn
- Kirjoittamisen apuvälineenä esimerkiksi kielenhuoltoon
Kun olet käyttänyt tekoälyä tehtävässä tai opinnäytetyössä, kerro miten olet käyttänyt sitä apuna.
Yliopiston kirjaston tekoälyopas
Asunto Turusta
- Kannattaa tutustua TYS:n eli Turun ylioppilaskyläsäätiön opiskelija-asuntotarjontaan.
- Kokeile asunnonhakukonetta!
- Katso muut vuokranantajat
Asunto Raumalta
- Rauman kaupungin vuokra-asunnot
Asunto Porista
- Opiskelijan vuokra-asunnot Porissa
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS
Laadukasta opiskeluterveydenhuoltoa helposti ja nopeasti
Olemme YTHS:llä terveytesi ja hyvinvointisi tukena koko opintojesi ajan. Tarjoamme sinulle suunterveyden sekä yleis- ja mielenterveyden palveluja, kun ilmoittaudut alkavalle lukukaudelle läsnäolevaksi ja maksat korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun. Ota käyttöösi Self-verkkopalvelumme heti opintojesi alussa! Selfin kautta voit päivittää yhteystietosi, hoitaa helposti terveyteesi liittyviä asioita asiointilomakkeilla, hallinnoida ajanvarauksiasi ja keskustella chatissa.
- Saat ensimmäisen lukukauden aikana kutsun TerveysStartti-kyselyyn, jos olet aloittamassa ensimmäistä korkeakoulututkintoasi. Vastattuasi terveyskyselyyn Self-verkkopalvelussa saat palautteen terveydentilastasi ja tarvittaessa ohjauksen palveluihimme.
YTHS uudelle opiskelijalle
YTHS:n Youtube-kanava
Esimerkki kielenopiskelijan HOPSista kandivaiheessa:
Klikkaa kuva isommaksi.
Tervetuloa kasvatustieteelliseen tiedekuntaan!
Tervetuloa Educariumille maanantaina 25.8.2025 aloittamaan opinnot ja tapaamaan tuutorit! Johdantopäivillä perehdytään opintoihin ja tutustutaan toisiimme ja tiloihin. Löydät johdantoviikon aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä opoedu@utu.fi!
- Essee = Lyhyt kirjoitelma, jossa pohditaan jotain tiettyä aihepiiriä eri näkökulmista lähdekirjallisuutta hyödyntäen. Essee voi olla opintojakson suorittamisvaihtoehto.
- Exam = Sähköinen tenttipalvelu. Joillain opintojaksoilla voit tehdä tentin Examissa. Silloin varaat sinulle sopivan Exam-tilan ja ajankohdan tentin tekemiseen.
- Opetusohjelma = Opetusaikataulu eli toteutukset, jotka löytyvät opinto-oppaasta opintojakson tiedoista (syksyn opintojaksojen aikataulu julkaistaan kesäkuussa, keväällä järjestettävien marraskuussa).
- Opinnäyte = Kaikkiin yliopistotutkintoihin suoritettava kirjallinen työ, jolla osoitetaan saavuttaneensa tutkinnon edellyttämät tieteelliset ja viestinnälliset taidot.
- Opinto-opas = Opinto-oppaaseen on koottu mm. opintojasi koskeva opetussuunnitelma, opintojaksojen kuvaukset ja niiden toteutusten aikataulut.
- Opintojakso = Kurssi.
- Opintopiste (op) = Opintojen mitoituksessa käytettävä yksikkö, jolla ilmoitetaan opintojaksojen laajuus. Kutsutaan myös nopaksi. Yksi opintopiste vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä.
- Opintosuoritus = Opintoihin liittyvä suoritus eli kurssi tai sen osa, joka arvioidaan ja josta saat arvosanan sekä opintopisteitä.
- Opintosuoritusote = Sisältää kaikki opiskelijan suorittamat opintojaksot, arvosanat ja opintopisteet. Löytyy Pepistä.
- Opiskeluoikeusnumero = Opiskeluoikeusnumero on kuin opiskeluoikeuden henkilötunnus. Sinulla voi olla samanaikaisesti voimassa useita eri opiskeluoikeuksia ja siten myös opiskeluoikeusnumeroita.
Hahmottamisen vaikeus
- Aistitiedon käsittely mielessä on vaikeaa, voi näkyä erityisesti näönvaraisen tiedon ja kolmiulotteiseen ympäristöön liittyvän tiedon käsittelyssä.
- Hahmotusvaikeuksissa kyse voi olla myös esimerkiksi vaikeudesta hahmottaa osista kokonaisuutta tai yksityiskohtien havaitsemisen ja erottelun vaikeuksista.
- Hahmotusvaikeudet voivat haitata myös sanattoman viestinnän tulkintaa tai ilmetä myös aikajatkumoiden ja syy-seuraussuhteiden mieltämisen vaikeutena ja kokonaisuuksien jäsentämisen vaikeutena.
- Lisätietoa hahmotusvaikeuksista Kuntoutussäätiön sivuilla.
Opiskelun ajoittaminen pitkälle aikavälille
Korkea tehokkuus
- Tämä on tapa saavuttaa pitkäkestoisia oppimistuloksia. Jos mahdollista, ajoita opiskelu useampaan, toisistaan ajallisesti selvästi eroavaan kertaan
- Esimerkiksi viisi tuntia opiskelua hajautettuna kahdelle viikolle on parempi kuin viisi tuntia opiskelua yhdellä kertaa.
- Käy opiskelumateriaalia läpi jo kurssin aikana esimerkiksi lukemalla opetuskerran asiaan liittyvät osat. Kertaa luennon jälkeen.
- Opiskeltavaa asiaa voi limittää niin, että vaihtelet opiskeltavaa asiaa päivän aikana.
Yliopiston kirjasto
Lämpimästi tervetuloa Poriin opiskelemaan kauppatieteitä! 😊
Me tuutorit olemme sinua vastassa Porin yliopistokeskuksen ala-aulassa maanantaina 25.8.2025 klo 9:30! Tavataan silloin ja aloitetaan opiskelunne yhdessä perehdytysviikon merkeissä. Perehdytysviikon ohjelmaan voit tutustua tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilla!
Mikäli sinulla herää jotain kysyttävää opintojen aloitukseen liittyen, voit olla yhteydessä osoitteeseen: poriopintotoimisto@utu.fi
4. opintovuosi
Alkaa ensimmäinen vuosi ylempää tutkintoa tehdessä. Aikamoista, olet päässyt jo näin pitkälle! Nyt voit miettiä miten haluat ylemmän tutkinnon rakentaa ja esimerkiksi mitä sivuaineita opiskella tai mihin erikoistua omassa aineessasi. Moni hakeutuu työharjoitteluun Suomeen tai ulkomaille 4. tai 5. vuonna. Myös opiskelu ulkomailla saattaisi kiinnostaa... 4. vuosi voi sisältää esimerkiksi 40 opintopisteen oman aineen syventäviä opintoja ja 10 opintopistettä sivuaineen opintoja ja 10 opintopistettä työharjoittelua.
- Unica = Unica on ravintola- ja catering-ketju, joka vastaa opiskelijaruuan tarjoamisesta Turussa. Sen suurin omistaja on TYY eli Turun yliopiston ylioppilaskunta. Ks. Unican opiskelijaravintolat.
- Unican kulma = Opiskelijaravintola Turun keskustassa, pääkirjaston vieressä.
- UTU = Lyhenne Turun yliopiston englanninkielisestä nimestä University of Turku.
- UTU-sähköposti = Jokaisella opiskelijalla on yliopiston sähköpostiosoite, jonka pääte on utu.fi. UTU-sähköposti on yliopiston virallinen viestintäkanava, jota kannattaa käyttää heti opintojen alusta alkaen.
Tervetuloa Medisiinaan ja Dentaliaan!
Hei fetus*! Me tuutorit olemme sinua vastassa, kun aloitat opiskelusi. Pääset kanssamme tutustumaan opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihin.
Nähdään 11.8. (lääketiede, hammaslääketiede, biolääketiede) tai 1.9. (hoitotiede)! Katso johdanto- ja orientaatiopäivien tarkemmat aikataulut lääketieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta!
*fetus = lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelija
Jos sinulla on kysyttävää, voit ottaa yhteyttä opintoneuvojiin opomed@utu.fi.
Muita vaihtoehtoja
Voit keskustella opintoneuvojan kanssa, jos sinulla on haasteita syksyn aikatauluissa. Voit esimerkiksi valita vähemmän opintoja syksylle ja keskustella miten tämä vaikuttaa opintojen kokonaisuuteen ja etenemiseen. Opintojen määrällä on myös vaikutusta esimerkiksi opintotukeen. Orientaatio-ohjelmaan kannattaa yrittää kuitenkin osallistua, jotta pääset tutustumaan muihin opiskelijoihin, opettajiin, paikkoihin ja saat tarvittavat opintoinfot.
Katso tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta
Muuta hyödyllistä
Kesäopinnot Tiesithän, että jos opiskelet kesällä päätoimisesti voit hakea myös kesäajalta opintotukea (kesä-, heinä- ja elokuu) sekä opintotuen asumislisää. Huomaathan, että kesäopinnot kuluttavat tukikuukausiasi. Omat säästöt Jos olet kerryttänyt säästöjä jo ennen opiskelun aloittamista, tai pystyt kerryttämään niitä sen aikana töiden avulla, niitä kannattaa käyttää harkiten ja tasaisesti oman talouden turvaamiseksi. Budjetointi Omien tulojen ja menojen seuranta ja suunnittelu kannattaa. Raha ei vain katoa tililtä, ja voit saada mielenrauhan, kun tiedät, mihin rahasi riittävät. Lisäksi opintojen aikana voi tulla haettaviksi mahdollisia apurahoja tai stipendejä, joista voi olla apua opintojen rahoittamiseen.
Nuorten vinkkejä kestävään rahankäyttöön
Opiskelijalähettilään kokemuksia: Opiskelijan talous – miten rahat saa riittämään?
Budjetointiin löydät työkaluja esimerkiksi täältä
Opiskelijana sinulla saattaa olla oikeus perustoimeentulotukeen
Opiskelu työttömänä
Oppimisympäristöt
- Moodle-oppimisympäristö on käytössä monilla Turun yliopiston opintojaksoilla. Opintojaksoilla kerrotaan, jos Moodle on käytössä. Yleensä Moodlessa jaetaan opintojakson materiaali ja lisäksi siellä voi olla tehtäviä ja tenttejä. Osa opintojaksoista tehdään kokonaan Moodlessa itsenäisesti tehtäviä tehden.
- ViLLE on oppimisjärjestelmä, jossa opitaan erilaisten tehtävien kautta. ViLLEä käytetään joillain opintojaksoilla.
- Yliopistolla on paljon fyysisiä tiloja, joissa voit opiskella itsenäisesti. Esimerkiksi yliopiston kirjastoista löytyy mukavia pisteitä opiskeluun. Tiloja voi varata Asio-palvelun kautta.
Opiskelijat kertovat:
Miten tukea omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä opiskeluarjen keskellä? - Pilvi Ilona
Vinkkejä jaksamiseen – Kuinka huolehtia omasta hyvinvoinnista opintojen keskellä - Saga
Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen opiskeluarjessa - Mariette
Syksy on tullut, oletko valmis? Tue omaa jaksamistasi syksyn pimeydessä - Sanna
- Kandidaatin tutkinto = Alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on useimmiten 180 opintopistettä. Tutkinto koostuu perus- ja aineopinnoista sekä mm. kieliopinnoista ja sivuaineista. Tutkintoon kuuluu myös kandidaatintutkielman tekeminen.
- Kievi = Kieli- ja viestintäopintojen keskus on Turun yliopiston erillinen laitos, joka vastaa tutkintoihin kuuluvista kieli-, viestintä- ja liikeviestinnän opinnoista sekä järjestää muuta kielten ja viestinnän opetusta yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle. Kievin tarjonnan löydät opinto-oppaasta.
- Kirjatentti = Kurssisuoritusmuoto, jossa kurssi tentitään luentojen sijaan lukemalla määrätty kirjallisuus.
- Kypsyysnäyte = Lyhyehkö kirjoitelma, joka kirjoitetaan suomeksi/ruotsiksi tehtävänannon mukaisesti oman kandidaatin- tai pro gradu tutkielman pohjalta, osoittaen perehtyneisyyttä tutkielman aihepiiriin.
- Kyykkä = Kyykkä on vuosisatoja vanha karjalainen ulkopeli, jota myös opiskelijat tykkäävät pelata. Akateeminen MM-kyykkä järjestetään vuosittain.
- Kårkaféerna = Kårkaféerna on Åbo Akademin ravintolayritys, jonka omistaa Åbo Akademin ylioppilaskunta sekä alumnit. Ks. Kårkaféernan opiskelijaravintolat.
2. opintovuosi
Toinen opiskeluvuosi käynnistyy ja opiskelu on jo astetta itsenäisempää. Voit katsoa 1. vuonna tekemääsi opintosuunnitelmaa ja tehdä siihen päivityksiä nykyisen tilanteesi ja kiinnostustesi mukaan. Opinnot voivat sisältää esimerkiksi oman oppiaineen aineopintoja 20 opintopisteen verran ja sivuaineen opintoja 25 opintopisteen verran sekä yleis-, kieli- ja viestintäopintoja 15 opintopisteen verran. Nyt voit myös tukea uusia ensimmäisen vuoden opiskelijoita ryhtymällä opiskelijatuutoriksi. Ehkä haluat harkita myös opiskelijajärjestöön osallistumista...
Ulkomailla opiskelu
- Moni opiskelija lähtee vaihto-opiskelemaan jossain opintojensa vaiheessa.
- Vaihtokohteita on lähes 400.
- Vaihto-opiskelu tarjoaa mahdollisuuden
- vahvistaa kielitaitoa
- tutustua uusiin ihmisiin ja vieraaseen kulttuuriin
- saada startin kansainväliselle uralle
- tai opiskella ainetta, jota Turun yliopisto ei tarjoa.
- Tyypillisin vaihtoaika on lukukausi tai lukuvuosi. Ulkomaille on mahdollista lähteä myös lyhyemmäksi ajaksi. Yleensä vaihto-opiskelu ajoittuu kolmanteen tai neljänteen opiskeluvuoteen.
- Vaihto-opiskelun tueksi on tarjolla apurahaa.
Opiskelijaelämää-blogi: Vaihto-opiskelu: ruusuilla tanssimista ja koti-ikävää
- Lukkarikone = Turun yliopiston verkkopalvelu, jonka avulla opiskelijat voivat tehdä lukujärjestyksensä ja tarkastella opetustarjontaa.
- Lukuvuosi = Lukuvuosi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Lukuvuosi jakautuu syys- ja kevätlukukauteen ja koostuu kokonaisuudessaan viidestä periodista.
- Läsnäolo = Opiskelijat ilmoittautuvat yliopistoon läsnä- tai poissaoleviksi jokaisena lukuvuotena, jona ovat kirjoilla yliopistossa. Poissaoleva opiskelija ei voi suorittaa opintoja eikä ole oikeutettu opiskelija-alennuksiin tai opintotukeen.
Opiskelijakortilla opiskelijahintaista ruokaa
Kampuksilta löytyy useita kivoja opiskelijaruokaloita, jotka tulevat sinulle varmasti tutuiksi opiskeluaikana. Ehkä jostain tulee kantapaikkasi. Opiskelijakortin avulla ruoka maksaa noin 3 euroa ja voit nuudelipussin sijaan saada lautaselle kunnon aterian.
Opiskelijaravintolahaku (KELA)
Tervetuloa aloittamaan opinnot humanistisessa tiedekunnassa!
Tervetuloa aloittamaan opinnot humanistisessa tiedekunnassa keskiviikkona 20.8.2025! Orientaatioviikolla tutustutaan tuutoreiden johdolla opiskeluun, yliopistoon ja toisiimme. Löydät orientaatioviikon tarkemman aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä meidän opintoneuvojiin opohum@utu.fi!
Tutkintorakenne
- Alempi korkeakoulututkinto on kandidaatin tai oikeusnotaarin tutkinto, joka on yleensä 180 opintopistettä ja jonka tekemiseen on varattu 3 lukuvuotta.
- Ylempi korkeakoulututkinto on maisterin tai diplomi-insinöörin tutkinto, joka on yleensä 120 opintopistettä ja jonka tekemiseen on varattu 2 lukuvuotta (poikkeuksena psykologian maisterin tutkinto 2,5 vuotta).
- Lääketieteen tai hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnot ovat ylempiä korkeakoulututkintoja eikä niissä tehdä erikseen alempaa tutkintoa. Laajuus ja kesto ovat edellä mainittua suurempia.
- Tutkintoon sisältyy pääaineen opintojen lisäksi yleensä sivuaineopintoja ja kieli- ja viestintäopintoja. Opintoihin kuuluu myös tutkielman teko ja tyypillisesti työharjoittelu.
- Opintotukiaika voi vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti haluat tutkinnon suorittaa.
- Sekä alempaa että ylempää korkeakoulututkintoa tai yksiportaista tutkintoa (LL, HLL) opiskelemaan otetulla opiskelijalla on oikeus suorittaa tutkinnot kahta vuotta niiden yhteenlaskettua tavoiteaikaa pitemmässä ajassa.
- Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa yhteensä enintään kahden lukukauden (yhteensä 1 vuosi) pituista poissaoloa, jonka ajaksi opiskelija on ilmoittautunut poissaolevaksi.
Opinto-opas
- Jatko-opinnot = Jatko-opinnot ovat ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavia, tohtorin tutkintoon kuuluvia opintoja. Jatko-opiskelijoita kutsutaan Turun yliopistossa väitöskirjatutkijoiksi.
Tarkkaavuuden vaikeus
- Keskittymisen suuntaaminen, jakaminen ja/tai ylläpitäminen vaikeaa, voi näkyä ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja tarkkaamattomuutena.
- Koska yliopisto-opiskelu sisältää paljon itsenäistä työskentelyä, voit kaivata tekniikoita ja rakenteita, jotka auttavat sinua rytmittämään opiskelua. Tilanteesta voi keskustella esimerkiksi opintopsykologin kanssa.
- Esteettömyyssuunnittelija auttaa, jos sinulla on tarpeita yksilöllisiin järjestelyihin opetuksessa.
- ADHD-opiskelijan matalan kynnyksen vinkit opiskeluun - Opiskelijaelämää Turun yliopistossa -blogi
Opiskelutaidot
Miten yliopisto-opiskelu eroaa toisen asteen opiskelusta?
- Luettavaa on hiukan enemmän ja siten myös priorisoitavaa ja uusien opiskelutekniikoiden ja -tapojen haltuunottoa. Kaikkeen ei pysty panostamaan 100% teholla ja se on ok.
- Kurssien opetus voi mennä päällekkäin, jolloin joudut priorisoimaan, hankkimaan tietoa itsenäisesti / kaverilta ja aikatauluttamaan ja tekemään valintoja enemmän.
- Kalenterissasi tulee todennäköisesti olemaan tyhjää, jos merkitset sinne vain opetuskerrat ja tentit. Harjoittele, miten sijoitat itsenäisen työskentelyn (lukemisen, materiaalin etsimisen, kirjoittamisen, laskemisen) kalenteriisi, millainen opiskelurytmi on sinulle sopiva ja miten pystyt pitämään yllä kiinnostusta.
- Opintojen suunnitteluun saa apua, mutta aika pitkälti saat itsenäisesti päättää mitä ja milloin opiskelet.
Ymmärtämiseen tähtäävä motivaatio johtaa oppimisen kannalta parempiin tuloksiin, mutta suorittamismotivaatio voi viedä opintoja eteenpäin. Aina ei ole ajankäytöllisesti mahdollista valita testaamis-, ajoittamis- tai keskustelutekniikoita. Opiskelun aikana on tärkeää tutkia omaa jaksamista, keskittymistä ja palautumista. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan yliopiston jälkeenkin, kun säädellään itsenäistä työskentelyä.
Miälecast-podcast: Opiskelutaidot
Kuusi tehokasta oppimisen strategiaa (learningscientists.org)
Arviointiasteikko
Opintosuoritusten arvostelussa käytetään - asteikkoa 0-5
- 5=erinomainen (A);
- 4 = kiitettävä (B);
- 3 = hyvä (C);
- 2 = tyydyttävä (D);
- 1 = välttävä (E);
- 0 = hylätty (F);
- tai asteikkoa hyväksytty/hylätty.
- Toisen kotimaisen kielen arvostelussa käytetään asteikkoa "hyvä taito" ja "tyydyttävä taito", poikkeustapauksissa "erinomainen taito".
- Saman opintojakson useista suorituksista on voimassa korkein arvosana.
Työnteko ja työharjoittelu
Opintojen edetessä pääset tutustumaan oman alan työhön työharjoittelussa joko kotimaassa tai ulkomailla. Työharjoittelujakso voi olla opinnoissasi pakollinen tai valinnainen. Työharjoittelusta saat lähtökohtaisesti sekä opintopisteitä että kotimaan harjoittelussa myös palkkaa. Kotimaisen harjoittelupaikan hakua helpottaa jokaiselle opiskelijalle tarjolla oleva yliopiston harjoittelutuki, joka maksetaan työnantajalle korvaamaan osa palkkakuluista. Ulkomaiseen harjoitteluun on tarjolla apurahaa. Työharjoittelukokemus on usein hyvin tärkeässä roolissa myös valmistumisen jälkeisessä työnhaussa.
Moni opiskelija työskentelee osa-aikaisena opintojensa aikana. UTU-tunnusten avulla voit etsiä työ- ja harjoittelupaikkoja JobTeaserista. Voit halutessasi painottaa työskentelyä kesäkuukausille ja säästää osan tienesteistä tulevalle lukuvuodelle. Kesätyömahdollisuuksia kannattaa kartoittaa ja kesätöihin hakea jo hyvissä ajoin.
Kuinka paljon voi tienata vuodessa niin, ettei joudu luopumaan opintotuesta?
- Jos kalenterivuoden aikana nostaa opintotukea 9 kuukaudelta, vuosituloraja on 20 127 e. Tämä tarkoittaisi maksimissaan n. 1677 euron tienaamista kuukaudessa.
Lue lisää tulojen ja tukien yhdistämisestä
Tukea työnhakuun ja työharjoitteluun, uraohjaus, urakurssit, CV-klinikka
Millaista on työskentely opintojen ohella? – Opiskelijan kokemuksia
Essee ja muut kirjalliset työt
- Opintojakson suorittamiseen voi kuulua kirjallinen työ, kuten essee.
- Essee on tiivistetty kirjoitus jostakin opintojaksoon liittyvästä aiheesta. Esseen kirjoittamisella osoitat aiheen lähdemateriaalin ymmärtämystä ja asiantuntemusta. Tärkeintä esseen kirjoittamisessa on siis aiheen rajaus, näkökulman valinta ja idea, jotka tulevat esiin jo otsikossa.
- Usein esseen pituudesta annetaan erillinen ohje opintojakson yhteydessä.
- Kirjallisia töitä voivat myös olla esimerkiksi portfolio, oppimispäiväkirja, tiivistelmä, raportti tai luentopäiväkirja.
Tervetuloa yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan!
Nähdään Publicumissa maanantaina 25.8.2025! Katso tarkempi orientaatio-ohjelma ja aikataulu yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta. Opinnot alkavat 1.9.2025.
Jos sinulla on kysyttävää, ole yhteydessä opintotoimistoon!
- CampusSport = CampusSport tarjoaa edullisia ja monipuolisia liikuntapalveluita turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle.
- CampusMowe = CampusMowe tarjoaa liikuntapalveluita Rauman ja Porin korkeakouluopiskelijoille.
Mikä on vilppiä ja mitä siitä seuraa?
- Eettisyys on Turun yliopiston toiminnan keskeisiä arvoja. Henkilökunnalta ja opiskelijoilta tämä edellyttää rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, objektiivisuutta ja hyvän tieteellisen käytännön periaatteiden noudattamista.
- Vilpillä tarkoitetaan tahallista toimintaa, jonka seurauksena opiskelija antaa väärän kuvan omasta tai toisen henkilön osaamisesta. Vilppiä on myös, jos opiskelija opintosuoritusta tehdessään toimii opettajan ohjeiden vastaisesti ja esimerkiksi käyttää kiellettyjä keinoja tai apuvälineitä.
- Vilpistä voi seurata esim. suorituksen hylkääminen, dekaanin puhuttelu, rehtorin kirjallinen varoitus tai opiskelijan määräaikainen erottaminen.
Oppimisen eettiset ohjeet
Opintolaina
Opiskelija saa niin kutsuttua opintotukea, joka koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Jotta saa opintotukea (opintoraha+opintolaina), on suoritettava 5 opintopistettä tukikuukautta kohden (min. 45 op/lukuvuosi). Opintolainaa voi nostaa maksimissaan 850 e/kk. Suorittamalla tutkinnon määräajassa (pääsääntöisesti 5+1 vuotta) voi saada opintolainahyvityksen.
Kela - Opiskelijat
Kela - Näin haet opintolainaa
Kela - Opintolainahyvitys
Kela - Opintolainan korkoavustus
Elämässä.fi - "Lainaa on fiksua nostaa vain välttämätön määrä"
Sosiaalinen jännittäminen
- Sosiaalinen jännittyneisyys voi näkyä esim. siten, että vältellään vastaamista tunneilla ja keskustelua ryhmätilanteissa tai jättäydytään pois kursseilta esilläolon pelon takia. Haittaa aiheuttavat myös vaikeudet solmia uusia ystävyys- tai seurustelusuhteita.
- Jos koet sosiaalisen jännittämisen niin voimakkaana ja epämiellyttävänä, että se haittaa elämääsi, jännittämisen lievittämiseen voi opetella keinoja ja asian voi myös nostaa esille opettajien kanssa tai keskustella opintopsykologin kanssa. Myös YTHS voi auttaa. YTHS järjestää esimerkiksi jännittäjäryhmiä.
- Sosiaalinen jännitys voi oikeuttaa myös yksilöllisiin järjestelyihin. Voit olla asiasta yhteydessä esteettömyyssuunnittelijaan tai YTHS:ään.
- Jännittäminen osana elämää -opiskelijaopas (YTHS)
- Vaihto-opiskelu = Opiskeluaikana voit hakeutua vaihto-opiskelijaksi useiden kansainvälisten vaihto-ohjelmien kautta ja suorittaa osan tutkinnostasi ulkomailla.
- Vujut = Ainejärjestön tai killan järjestämä juhlava akateeminen vuosijuhla.
- Väitöskirja = Tohtorin tutkinnon suorittamiseen kuuluva opinnäyte, jota sen laatija puolustaa väitöstilaisuudessa. Väitöskirja voi olla itsenäinen tutkimus tai koostua useista eri artikkeleista tai julkaisuista.
Opiskelijakulttuurista
Ainejärjestö opiskelijakulttuurin lähettiläänä
Parhaat vinkit opiskelijatapahtumiin!
Alkoholittomuus ja opiskelijakulttuuri
Top 8 opiskelijaelämäkokemukset Turun yliopistossa
Opintoraha
Opiskelija saa opintotukea, joka koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Jotta saa opintotukea (opintoraha+opintolaina), on suoritettava 5 opintopistettä tukikuukautta kohden
- minimissään siis 45 op/lukuvuosi, mikäli opiskelee 9 kk (esim. syyskuusta toukokuuhun)
Itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt opiskelija saa opintorahaa 279,38 e/kk. Lisäksi voi saada tietyn määrän opintotuen asumislisää tai yleistä asumistukea kuukaudessa (ks. "Asumisen tuki").
Kela - Opiskelijat
Kela - Opintotuen laskuri
Kela - Aloitatko korkeakouluopiskelut?
HUOM! Opintotuessa on vuosituloraja, jota ei saa ylittää. Huomioithan tämän, erityisesti jos työskentelet opintojen ohella tai kesäisin! Sama tuloraja koskee myös opintotuen asumislisää.
Monivaiheinen kirjautuminen eli MFA
Yliopisto on ottanut tietoturvasyistä käyttöön monivaiheisen kirjautumisen lähes kaikissa tietojärjestelmissä, joihin kirjaudutaan UTU-tunnuksella. Monivaiheista kirjautumista käyttävissä järjestelmissä pyydetään lisävahvistus UTU-tunnuksen ja salasanan syöttämisen jälkeen. Lisävahvistus voi olla esimerkiksi kertakäyttökoodi, sormenjälki tai kasvojentunnistus.
Tunnuksen suojaaminen on pakollista, joten suojaa se heti UTU-tunnuksen aktivoinnin jälkeen. Ilman suojausta et pääse kirjautumaan esimerkiksi Moodleen. Kun aktivoit MFA:n omalle UTU-tunnuksellesi, monet yliopiston tietojärjestelmät alkavat edellyttää monivaiheista tunnistautumista heti aktivoinnin jälkeen.
- MFA = multi-factor authentication
- Yleisesti tunnistautumiseen suositellaan Authenticator-sovellusta, mutta tunnistautumiskeinoja on olemassa myös läppärille, mikäli älypuhelinta ei löydy!
- Apua: helpdesk@utu.fi
Lisää monivaiheisesta kirjautumisesta
- Galilei = Agora-rakennuksessa sijaitseva opiskelijaravintola. Ks. muut Unican opiskelijaravintolat.
- Gradu = Viralliselta nimeltään pro gradu, on opintojen loppuvaiheessa ylempään korkeakoulututkintoon tehtävä tutkielma eli opinnäytetyö. Teknillisillä aloilla opinnäytetyötä kutsutaan diplomityöksi.
Opintoneuvonnan yhteystiedot
Huomaathan, että heinäkuussa sähköposteja luetaan lomien takia harvemmin.
- Humanistinen tiedekunta: opohum@utu.fi
- Kasvatustieteiden tiedekunta Turussa opoedu@utu.fi ja Raumalla opoedu-rauma@utu.fi
- Lääketieteellinen tiedekunta: opomed@utu.fi
- Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta: oposci@utu.fi
- Oikeustieteellinen tiedekunta: opolaw@utu.fi
- Teknillinen tiedekunta: opotech@utu.fi
- Turun kauppakorkeakoulu: opotse@utu.fi ja Porissa opotse-pori@utu.fi
- Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta: oposoc@utu.fi
Sähköinen ajanvaraus
Ohjelmistojen lataaminen office.comista
Voit hankkia Office 365:n kautta ohjelmat viidelle omalle laitteellesi maksutta, kun olet saanut UTU-tunnukset käyttöön ja antanut luvan tietojensiirtoon yliopiston intranetistä löytyvällä lomakkeella. Katso siis alla olevasta linkistä ohjeet, kun UTU-tunnukset ovat käytettävissä.
Ohjeet Office-ohjelmien käyttöönottoon intranetissä (edellyttää UTU-tunnuksia)
- Brita = On paitsi kakku, myös taukotila Porin yliopistokampuksella.
- Bachelor = Alempi korkeakoulututkinto englanniksi.
Opetusaikataulu
Oma aikataulu rakentuu, kun valitaan omat opintojaksot HOPS:lle. Joissain koulutuksissa aikataulu annetaan lähes valmiina koulumaiseen tapaan, mutta useimmissa yliopistokoulutuksissa aikataulu rakennetaan itse opintojaksoja valiten. Syksyn opintojen aikataulut eli toteutukset julkaistaan kesäkuussa. Kevään opintojen aikataulut julkaistaan marraskuussa. Ne löytyvät opinto-oppaasta. Yksi opintojakso voi kestää yhden periodin, lukukauden tai jopa lukuvuoden. Opinnot tyypillisesti loppuvat jo toukokuussa, kesällä on aikaa joko lisäopinnoille, töille tai lomailulle Omaa aikataulua voi seurata esimerkiksi Tuudosta tai Lukkarikoneesta, kun HOPS on tehty.
Mitä tehdään jos kurssit menevät päällekkäin?
- Opinnot on pyritty järjestämään niin, että oman oppiaineen tietylle vuosikurssille suunnitellut opinnot eivät mene päällekkäin.
- On kuitenkin tyypillistä, että oman oppiaineen ja sivuaineen opinnot menevät päällekkäin, jolloin joudut valitsemaan mihin osallistut tai siirtämään jompaakumpaa kurssia toiseen ajankohtaan.
- Jos sinulla on aiempien opintojen hyväksilukuja, voi päällekkäisyyksiä ja suunnittelutarvetta tulla enemmän.
Lisää ajanhallinnasta (Opiskelijaelämää-blogi)
Ilmoittautuminen poissaolevaksi
Ensimmäisen vuoden opiskelijana voit ilmoittautua poissaolevaksi lukuvuodelle näistä syistä: 1. Suoritat asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua. 2. Tarvitset vapaata opinnoista lapsen hoitamiseksi tämän syntymän tai adoption yhteydessä (14.1.2022/52); 3. Olet sairautesi tai vamman vuoksi kykenemätön aloittamaan opintoja.
Katso tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta
1. opintovuosi
Ensimmäinen vuosi alkaa opintoihin orientoitumisella sekä paikkoihin ja ihmisiin tutustumisella. Sinua autetaan suunnittelemaan opintoja. Ensimmäinen vuosi voi sisältää esimerkiksi oman oppiaineen perusopinnot 25 opintopistettä, kieli- ja viestintäopintoja ja muita yleisopintoja 10 opintopistettä ja sivuaineopintoja 25 opintopistettä.1. vuonna tapaat vähintään kaksi kertaa myös opettajatuutorin / omaopettajan / mentorin tai HOPS-ohjaajan, joka on oman oppiaineesi henkilökuntaa ja tukenasi opiskelun varrella.
Tervetuloa Raumalle!
Nähdään Myllymäellä maanantaina 25.8.2025 alkavien johdantopäivien merkeissä (maisteriohjelmat 3.9. / 4.9.). Me tuutorit olemme sinua vastassa ja autamme opinnoissa alkuun! Löydät johdantopäivien ohjelmat tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä opoedu-rauma@utu.fi.
Luennot ja muu opetus
- Yliopisto-opintoihin kuuluu luento-opetusta, jota voidaan järjestää
- luentosaleissa lähiopetuksena
- etäyhteydellä Zoomilla tai Teamsissa
- tai näiden sekoituksena, jossa voit valita osallistumistavan tai jossa muodot vaihtelevat opintojakson aikana.
- Luentomateriaalit yleensä jaetaan esimerkiksi Moodlessa. Joskus luennot myös tallennetaan, jolloin niihin voi tutustua myöhemmin. Opettaja päättää toimintatavoista ja kertoo niistä opintojakson yhteydessä.
- Joissain isoimmissa aineissa voidaan järjestää massaluentoja, joissa on paikalla iso joukko pää- ja sivuaineopiskelijoita. Massaluennot painottuvat usein alkuvaiheen opintoihin, kun myöhemmin taas erilaiset ryhmä- ja itsenäisen opiskelun muodot lisääntyvät.
- Opintojen alussa pyritään järjestämään enemmän lähiopetusta, jotta pääset uutena opiskelijana paremmin sisään yliopistomaailmaan ja tutustut opettajiin ja muihin opiskelijoihin.
Lähteet
- Restart webinaari 25.9.2023 Tehokkaat opiskelutekniikat ja oppimisen myytit, apulaisprofessori Johanna Kaakinen
- Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students’ learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the public interest, 14(1), 4-58.
- Putnam, A. L., Sungkhasettee, V. W., & Roediger III, H. L. (2016). Optimizing learning in college: tips from cognitive psychology. Perspectives on Psychological Science, 11(5), 652-660.
- Webinaari löytyy intranetista (tarvitaan UTU-tunnuksia): Restart-webinaarit opiskelun ja ohjauksen tueksi
- Ainejärjestö = Ainejärjestöt yhdistävät saman pääaineen opiskelijoita. Ne järjestävät tapahtumia, valvovat jäsentensä etuja ja toimivat usein linkkinä opiskelijoiden ja yritysten välillä. Tekniikan opiskelijoiden järjestöjä kutsutaan killoiksi. Ks. myös TYYn harrastejärjestöt.
- Akateeminen vartti = Luennot alkavat yleensä varttia yli. Klo 10 alkava luento siis todellisuudessa alkaa 10.15 ja loppuu 11.45. Jos kuitenkin luennon alkamisaika on merkitty tarkasti 10:00, se usein myös alkaa tasalta. Tarkimman tiedon saa luennoitsijalta kysymällä.
- Alumni = Alumnit ovat yliopistosta valmistuneita henkilöitä.
- Approt = Opiskelijatapahtuma, jossa kierretään eri ravintoloita ja baareja keräten suorituspassiin leimoja. Turussa järjestettäviä suosittuja approja ovat muun muassa Aurasoudut, Glöggrundan ja Pikkulaskiainen. Ks. muut suomalaiset opiskelijatapahtumat.
- Aineopinnot = Perusopintojen jälkeen suoritettava opintokokonaisuus, joka syventää perusopinnoissa hankittuja tietoja.
- Asa, Arken ja Aurum = Åbo Akademin Kårkaféernan opiskelijaravintoloita Turun kampuksella.
- Assari = Assarin ullakko on Unican suosittu opiskelijaravintola Ylioppilastalo A:ssa. Ks. muut Unican opiskelijaravintolat.
CampusMowe (Rauma/Pori)
Liikuntamaksulla eli MoWe Cardilla (19,90€/lukukausi) pääset kuntosalille, ohjatuille tunneille ja palloiluvuoroille sekä saat käyttöösi onlinejoogapalvelun. Yhdellä maksulla voit automaattisesti käyttää sekä Rauman että Porin palveluita.
Lataa CampusMoWe mobiilisovellus ja lunasta MoWe Card verkkokaupasta. Verkkokauppaan pääset suoraan sovelluksesta tai verkkosivuilta. Muista katsoa ohjeet palveluiden käytöstä.
CampusMowe
Aiemmat opinnot tai tutkinto
Ensimmäisen vuoden opiskelijoista 15% oli suorittanut aiemmin avoimen yliopiston opintoja ja 29% oli suorittanut korkeakouluopintoja tai tutkinnon Suomessa tai ulkomailla (Eka vuosi -palaute 2024-2025). Kandidaatin tutkinnon suorittaneista 9 %:lla on ollut pohjakoulutuksena toinen korkeakoulututkinto (Kandipalaute 2024).
Lähde: Opiskelijan palautekanavat
Syiden ja selitysten miettiminen
Keskitason tehokkuus
- Laajenna opiskelemaasi
- kysymällä itseltäsi miksi tai miten jokin asia toimii
- keksimällä miten asiat liittyvät toisiinsa ja mitä eroja ja samankaltaisuuksia niillä on
- ja pohtimalla miten opiskeltava asia liittyy omiin aiempiin kokemuksiisi.
- Keskustele muiden kanssa aiheista ja pohdi esimerkkejä ilmiöstä tai opiskeltavasta asiasta.
- Esitä miksi-kysymyksiä itsellesi ja selitä.
- Pohdi mitä uutta asiassa on ja mitä et ymmärrä.
- Toimii erityisesti, jos asiasta on aiempaa tietoa
- ÅA = ÅA eli Åbo Akademi on Suomen ainoa täysin ruotsinkielinen monitieteellinen kansainvälisesti tunnustettua tutkimus- ja koulutustoimintaa harjoittava sivistysyliopisto. ÅA toimii Turun ja Vaasan kampuksilla. Turun yliopiston opiskelijat voivat suorittaa tutkintoonsa opintoja Åbo Akademista. Joihinkin tutkintoihin kuuluu myös pakollisina ÅA:n opintojaksoja.
- Yo-kylä = Turun ylioppilaskylä on Suomen suurin yksittäinen opiskelija-asuntokohde. Asukkaat ovat enimmäkseen turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoita.
- YTHS = Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS on opiskeluterveydenhuollon organisaatio, joka tarjoaa yleisterveyden, mielenterveyden ja suunterveyden palveluja kaikille perustutkintoa suorittaville yliopisto-opiskelijoille.
- Yrittäjyystila Konttori = Hämeenkadulla (Turku) sijaitsee Yrittäjyystila Konttori, joka on kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille yliopistolaisille suunnattu co-working tila ja jossa järjestetään säännöllisesti yrittäjyyteen liittyviä tapahtumia.
- Opintoneuvonta tiedekunnissa
Mikä Goin'?
Goin' on Turun yliopiston keskustelualusta ja sosiaalinen yhteisö, jossa voit verkostoitua ja jakaa kokemuksia muiden uusien kansainvälisten ja kotimaisten opiskelijoiden kanssa jo ennen opintojen alkua! Voit joko liittyä valmiisiin ryhmäkeskusteluihin tai aloittaa oman yksilö- tai ryhmäkeskustelun haluamastasi aiheesta. Osallistuaksesi keskusteluun sinun tulee rekisteröityä ja ladata Goin' sovelluskaupasta:
- Muistathan, että kanssakäyttäjät ovat opiskelijoita itsekin, eivät siis asiantuntijoita tai 24/7 tavoitettavissa.
- Yliopiston henkilökunta ei ole aktiivisesti mukana alustalla.
Goin' app Iphonelle
Goin' app Androidille
- Delica = Turussa Pharmacityssä sijaitseva opiskelijaravintola. Ks. muut Unican opiskelijaravintolat.
- Demo = Demot eli demonstraatiot ovat luentoon tai harjoitustyöhön liittyvä havaintoesitys tai havainnollistava harjoitus.
- Disco = Turun yliopiston opiskelijakeskus Disco auttaa kaikkia opiskelijoita esimerkiksi lukuvuosi-ilmoittautumiseen ja opiskelijavaihtoon liittyvissä asioissa. Disco sijaitsee Naturan ja päärakennuksen välisessä nivelessä.
- Diplomi-insinööri = Tekniikan alan ylempi korkeakoulututkinto.
- Intranet = Intranet on yliopiston sisäinen verkko ja opiskelijan tietopankki. Intraan on koottu ohjeita kaikkiin opiskelun vaiheisiin. Jos sinulla on kysymys, vastaus luultavasti löytyy intrasta.
- IT-palvelupiste = Kun tarvitset apua tietotekniikan käytössä, sinua auttaa Digipalveluiden helpdesk. IT-palvelupisteet sijaitsevat Turussa Arcanumissa, Medisiinassa ja Naturassa, sekä Raumalla ja Porissa.
- Feeniks = Turun yliopiston pääkirjasto, joka sijaitsee Yliopistonmäellä.
- Flavoria = Opiskelijaravintola Medisiina D-rakennuksessa. Ks. muut opiskelijaravintolat.
- Frank = Frank-sovelluksesta löytyy digitaalinen opiskelijakortti ja kootusti opiskelijaetuja.
- Fuksi = Ensimmäisen vuoden opiskelija yliopistossa. Joillain aloilla ensimmäisen vuoden opiskelijoista käytetään nimitystä Fetus, Piltti, Possu tai Pupu.
alumni
Nyt kun olet valmistunut ja jatkat polkuasi asiantuntijaksi, jatko-opintoihin, ulkomaille, perhettä perustamaan, yrittäjäksi, vaikuttajaksi, vanhempien maataloa pyörittämään tai mihin nyt haluatkaan, olet kuitenkin edelleen yliopiston kasvatti ja haluamme pitää sinuun yhteyttä. Voimme kysellä haluatko opiskella lisää ammattisi tueksi, halutko tulla puhujaksi tapahtumaamme tai haluatko vaikka ryhtyä mentoriksi opiskelijalle.
- Tentti = Tentti on opetukseen liittyvä suoritusmahdollisuus eli koe. Tenttejä voi suorittaa opintojakson lopussa, yleisenä tenttipäivänä tai sähköisenä Exam-tenttinä.
- Terveydenhoitomaksu = Korkeakouluopiskelijat maksavat terveydenhoitomaksun Kelalle lukukausittain. Kela ei lähetä maksusta erillistä laskua, vaan se täytyy muistaa maksaa itse.
- Tieteellinen artikkeli = Kirjoitettu ja julkaistu raportti tutkimustuloksista. Yliopisto-opetus perustuu alan tuoreimpaan, tieteellisinä artikkeleina julkaistuun tutkimukseen.
- Tiedekunta = Turun yliopistossa on kahdeksan tiedekuntaa. Tiedekunnat ovat dekaanien johtamia yksiköitä, joihin kuuluu laitoksia, osastoja ja oppiaineita.
- Tiedekuntajärjestö = Tiedekuntajärjestöt koordinoivat ainejärjestöjen yhteistyötä ja ajavat tiedekuntansa opiskelijoiden oikeuksia.
- Tohtorin tutkinto = Korkein yliopistossa suoritettava tutkinto. Koostuu tieteellisistä jatko-opinnoista sekä väitöskirjan laatimisesta.
- Toteutus = Opintojakson aikataulu.
- Tuutori = Tuutori on saman alan aiemman vuosikurssin opiskelija, joka perehdyttää uusia opiskelijoita yliopisto-opiskeluun ja yliopistoelämään.
- Tylkkäri = Tylkkäri eli Turun ylioppilaslehti on Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisema journalistisesti riippumaton opiskelijalehti, joka ilmestyy aikakauslehtenä 4 kertaa lukuvuodessa.
- TY, TYY ja TYS = TY tarkoittaa Turun yliopistoa. Turun yliopiston ylioppilaskunta eli TYY on Turun yliopiston opiskelijoiden edunvalvoja ja palvelujen tarjoaja. Turun ylioppilaskyläsäätiö, tuttavallisemmin TYS, rakentaa, vuokraa ja ylläpitää opiskelija-asuntoja korkeakouluopiskelijoille.
Kulku- ja tulostuslätkä
Kysymys ei ole nyt jääkiekosta vaan pienestä muovilätkästä, jolla pääset kulkemaan yliopiston tiloissa ja myös tulostamaan monitoimilaitteilla. Lätkä pitää aktivoida, tähän saa usein apua tuutoreilta. Aktivoinnin voi tehdä myös itse millä vain monitoimilaitteella. Monitoimilaite näyttää kopiokoneelta, mutta sitä kutsutaan monitoimilaitteeksi nykyään. :) Laitteelta löytyy myös aktivointiohjeet. Lätkiä ja aktivointiohjeita löytyy kaikilta Helpdesk-pisteiltä ja sellaiset voi noutaa milloin vain.
- Lätkän avulla pääset myös Exam-tenttitiloihin.
- Opiskelijoilla on tulostuskrediittejä. Tulostamiseen käytetään lätkää.
- Apua: helpdesk@utu.fi
Helpdesk
- Sitsit = Akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja lauletaan tiettyjä sääntöjä noudattaen.
- Sivuaine = Tutkintoon kuuluu useimmiten pääaineopintojen lisäksi yksi tai useampi sivuaine. Sivuaineiden laajuus ja määrä vaihtelevat tutkinnoittain. Joissain tutkinnoissa voi olla pakollinen sivuaine tai sivuaineen voi valita vapaasti. Opinto-oppaasta löydät kaikki Turun yliopistossa tarjolla olevat sivuaineet.
- Speksi = Opiskelijoiden keskuudessa suosittu teatterinäytelmä, joka sisältää improvisaatioelementtejä ja yleisön osallistamista.
- Syventävät opinnot = Aineopintojen jälkeen suoritettavat maisterivaiheen opinnot, jotka syventävät opiskelijan tietämystä omasta oppialastaan.
Työharjoittelu ja muu käytännön opiskelu
- Tutkintoon sisältyy yleensä työharjoittelu joko pakollisena tai vapaaehtoisena osana. Ammattiin johtavissa koulutuksissa (esim. opettaja, lääkäri) on paljon pakollista harjoittelua.
- Harjoittelu antaa mahdollisuuden
- soveltaa opinnoissa kertynyttä osaamista työelämässä
- testata erilaisia työrooleja
- rakentaa yhteyksiä
- ja saada hiljaista tietoa (esim. alaan liittyvä kieli, käytetyt työtavat).
- Harjoittelun voi tehdä joko kotimaassa tai ulkomailla. Harjoittelu on kestoltaan yleensä 2-3 kuukautta.
- Yliopisto suosittelee ja tukee palkallista harjoittelua.
- Opiskelijana voit hyödyntää kotimaan harjoitteluun yliopiston rahallista harjoittelutukea, joka maksetaan työnantajallesi korvaamaan osan harjoittelun palkkakuluista. Ulkomailla tehtävään työharjoitteluun on tarjolla apurahaa.
- Muita työelämään liittyviä opiskelumuotoja ovat esimerkiksi mentorointi, simulaatiot, projektit, kenttäkurssit, klinikat ja harjoitustyöt.
Katso opiskelijan työelämäpalvelut
- Haalarit = Opiskelijoille hankitaan yleensä ainejärjestönsä puolesta opiskelijahaalarit, joiden väri määräytyy pääaineen mukaan. Haalareihin ommellaan usein haalarimerkkejä, joita voi kerätä opiskelijatapahtumista.
- HOPS = Lyhenne sanoista henkilökohtainen opintosuunnitelma. HOPS on suunnitelma siitä, mitä opintoja suoritat, milloin ja missä järjestyksessä.
- HOPS-ohjaaja = Hops-ohjaaja on oman tutkinto-ohjelman opettaja tai muu henkilökunnan edustaja, joka tukee opiskelijaa opintojen suunnittelussa ja edistämisessä ja jonka kanssa voit keskustella omiin opintoihin, opiskeluun ja oppimiseen liittyvistä asioista. Hops-ohjaajaa voidaan kutsua myös opettajatuutoriksi tai omaopettajaksi.
- Hyvinvointipalvelut = Yliopistolla on monia erilaisia opiskelijan hyvinvointia tukevia palveluita, kuten esim. opintopsykologit, YTHS ja Mieli ry. Ks. hyvinvointipalvelupilvi.
- Hyväksiluku = Hyväksiluvulla tarkoitetaan opiskelijan aiemmin suoritettujen opintojen, harjoittelun, työkokemuksen tai muun osaamisen hyväksymistä osaksi suoritettavaa tutkintoa, opintokokonaisuutta tai opintojaksoa.
- Webinaari = Turun yliopisto järjestää webinaareja eli verkkoseminaareja sekä opiskelijoille että henkilökunnalle erinäisistä aiheista.
- Webropol = Työkalu, jolla voi tehdä kyselyitä esimerkiksi opinnäytetyöhön tehtävää tutkimusta varten. Ilmaiseen webropoliin pääset esimerkiksi intrasivujen kautta (vaatii UTU-tunnukset).
Lähteet
- Restart webinaari 25.9.2023 Tehokkaat opiskelutekniikat ja oppimisen myytit, apulaisprofessori Johanna Kaakinen
- Dunlosky, J., Rawson, K. A., Marsh, E. J., Nathan, M. J., & Willingham, D. T. (2013). Improving students’ learning with effective learning techniques: Promising directions from cognitive and educational psychology. Psychological Science in the public interest, 14(1), 4-58.
- Putnam, A. L., Sungkhasettee, V. W., & Roediger III, H. L. (2016). Optimizing learning in college: tips from cognitive psychology. Perspectives on Psychological Science, 11(5), 652-660.
- Webinaaritallenne
Asumisen tuki
Voit saada opintotuen asumislisää opiskelukuukausilta, jos sinulla on oikeus opintotukeen ja asut vuokralla tai asumisoikeusasunnossa. Hae asumislisää samalla kun muutakin opintotukea. Voit saada asumislisää enintään 216, 248 tai 296 e/kk riippuen tuloistasi sekä siitä, missä kunnassa asut.
Kela - Opiskelijat
Huom! Oman tai puolison lapsen kanssa asuvat voivat saada asumislisän sijaan yleistä asumistukea, joka on sidoksissa tuloihin, mutta ei opintotukikuukausiin. Sitä voit siis hakea vuoden kaikille kuukausille myös silloin, kun et ole oikeutettu opintotukeen.
Kela - Lisätietoa asumislisästä
Kela - Yleisen asumistuen laskuri
Miten haen TYS-asuntoon?
- Rekry = Työelämä- ja ohjauspalvelut kulkee myös nimellä Rekry. Rekry tarjoaa sekä opiskelijoille että valmistuneille tukea työnhakuun ja urasuunnitteluun.
- Ristiinopiskelu = Ristiinopiskelu tarkoittaa tutkintoon sisällytettävien opintojen suorittamista toisessa kotimaisessa korkeakoulussa. Opiskeluoikeus perustuu korkeakoulujen välisiin sopimuksiin.
- Macciavelli = Educarium-rakennuksessa sijaitseva opiskelijaravintola. Ks. muut Unican opiskelijaravintolat.
- Maisterin tutkinto = Ylempi korkeakoulututkinto, joka koostuu pääaineen syventävistä ja mahdollisesti myös vapaavalintaisista opinnoista. Ylempi korkeakoulututkinto suoritetaan kandidaatintutkinnon jälkeen. Tutkintoon kuuluu pro gradu -tutkielman tai diplomityön (teknillinen ala) tekeminen.
- Moodle = Moodle on oppimis- ja työskentelyalusta, jota yliopistossa käytetään useilla opintojaksoilla oppimateriaalien jakamiseen, ryhmätyöskentelyyn sekä tehtävien palauttamiseen.
UTUstart 2025
Minna Kankare
Created on January 9, 2025
Turun yliopiston uuden opiskelijan opas
Start designing with a free template
Discover more than 1500 professional designs like these:
View
Essential Learning Unit
View
Akihabara Learning Unit
View
Genial learning unit
View
History Learning Unit
View
Primary Unit Plan
View
Vibrant Learning Unit
View
Art learning unit
Explore all templates
Transcript
UTUstart 2025
Pääse mukaan opiskeluun jo ennen opintojen alkua, ja miksei jälkeenkin. Uuden opiskelijan oppaasta löydät kaiken tarvittavan!
ALOITA
Käyttöohje
INTERAKTIIVISUUS
NAVIGOINTI
Materiaalia on paljon, mutta ei huolta! Voit valikoida sinua juuri nyt eniten puhuttelevat osat ja palata UTUstartiin myös myöhemmin opintojen varrella.
Sisällysluettelo
Mitä tarkoittaa UTU?
1. Tervetuloa!
Katso ainakin nämä!
2. Tärkeimmät
Miten? Milloin? Miksi?
3. Opiskelu yliopistossa
2.1 Tee ainakin nämä!
1.1 Rehtorin tervehdys
3.1 Opiskelutekniikat- ja taidot
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja opintojen polku
1.2 Opiskeluun orientoituminen
2.2 UTU-tunnus
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
2.3 Erityisiä tilanteita
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
Mistä koostuu opiskelukyky?
4. Opiskelijan sujuva arki
3.4 Vähän tietotekniikasta
Voit myös aloittaa tästä
5. Tietovisa
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
4.1 Opiskelijayhteistyö
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
4.2 Toimeentulo
Yliopisto - suomi -sanakirja
6. Sanasto
Anna palautetta!
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
4.4 Opiskelijan palvelut
1. Tervetuloa!
Mitä tarkoittaa UTU?
1. Tervetuloa
Rehtorin tervehdys, orientaatioviikot, UTU, Goin-appi, mistä tulet ja mitä odotat...
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
1.1 Rehtorin tervehdys
1.2 Opiskeluun orientoituminen
1.1 Rehtori Marjo Kaartisen tervehdys
Tehtävä - Mitä tarkoittaa UTU?
Sanooko mittään?
1.2 Opiskeluun orientoituminen
Opiskelu alkaa orientaatiolla eli opiskeluun ja ympäristöön tutustumisella jo elokuussa. Löydä tiedekuntasi, katso opiskelijatuutoreiden tervehdys ja tarkista milloin pitää tulla paikalle. Orientaation jälkeen kurssien opetus alkaa pääsääntöisesti 1.9.2025.
Kasvatustieteiden tiedekunta
Humanistinen tiedekunta
Teknillinen tiedekunta
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Turku
Turku
Turku
Turku
Rauma
Pori
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun kauppakorkeakoulu
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
Oikeustieteellinen tiedekunta
Turku
Turku
Turku
Turku
Pori
Aikaa orientaatioviikon alkamiseen*:
00:00:00:00
Days
Hrs
Mins
Secs
*ei koske lääketieteellisen ja humanistisen tiedekunnan orientaatioita, jotka alkavat jo 11.8./1.9. ja 20.8.!
1.3 Mistä tulet ja mitä odotat?
Nyt kun sinusta tulee turkulainen / porilainen / raumalainen, on kiva kuulla mitä tuot mukanasi!
Tutustu Turkuun opiskelijakaupunkina!
Turun yliopistossa aloittaa noin 3000 uutta opiskelijaa ja yhteensä yliopistossa on noin 15000 perustutkinto-opiskelijaa.
Tutustu Rauman kaupunkiin!
Tutustu Porin yliopistokeskukseen!
Voit varmaan uskoa, että tähän joukkoon mahtuu moninainen määrä erilaisia taustoja, toiveita, pelkoja, persoonia, ajatuksia, tottumuksia...
Merkitse karttaan mistä tulet!
KANSAINVÄLISET TUTKINTO-OHJELMAT Tiesitkö, että kansainvälisissä tutkinto-ohjelmissa aloittaa noin 300 opiskelijaa tänä syksynä? Osa suomenkielisten ohjelmien opiskelijoista hakee kv-maisteriohjelmaan kandidaatin tutkinnon jälkeen.
Lataa Goin'-appi ja keskustele muiden uusien opiskelijoiden kanssa ympäri Suomen!
Lue lisää
Tehtävä - Mitä odotat opiskelulta?
Opinnot, kaverit vai jotain muuta?
2. Tärkeimmät
Katso ainakin nämä!
2. Tärkeimmät
Yliopisto-ilmoittautuminen, opiskelijakortti, asuminen ja raha-asiat, UTU-tunnus, erityistilanteet, aiemmat opinnot tai tutkinnot...
2.2 UTU-tunnus
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
2.1 Tee ainakin nämä!
2.3 Erityisiä tilanteita
2.1 Tee ainakin nämä!
Ennen opintojen alkua
5. Mukaan orientaatioon ja porukkaan
3. Asunto
1. Ota paikka vastaan
Opiskelija-asunnot ovat kivoja, yleensä lähellä kampusaluetta ja kohtuuhintaisia. Moni löytää asunnon myös yksityisiltä vuokramarkkinoilta eli katso Oikotie, Etuovi ja Tori tai kysy tutulta.
Tutustu paikkoihin ja opiskeluun orientaatio-viikoilla elokuussa. Sinua vastassa ovat opiskelijatuutorit ja henkilökunta olet sitten tullut suoraan lukiosta, amiksesta, eläkkeeltä tai jostain muualta!
Opintopolussa hoituu helpoiten ja samalla kannattaa hoitaa myös lukuvuosi-ilmoittautuminen (ks. kohta 2).
2. Ilmoittaudu, hanki opiskelijakortti ja maksa terveydenhoitomaksu
4. Rahat
Opintoraha, asumisen tuki, opintolaina, työpaikka, säästöt, stipendi...
Lukuvuosi-ilmoittautumista tarvitaan opiskeluun, opiskelijakorttiin ja UTU-tunnuksiin.
2.2 UTU-tunnus
Pääsylippusi kaikkiin laitteisiin
UTU-tunnuksella pääset
Tunnus, salasana ja sähköposti
- Käyttämään UTU-sähköpostia, joka on tärkein tiedonvälityksen kanava yliopistolla ja jota kannattaa jatkossa käyttää opiskeluasioiden hoitamiseen.
- Lataamaan Tuudon, jossa on esimerkiksi opiskelijakortti sekä tietoa opiskelusta, rakennuksista ja kaikesta mitä opiskelussa tarvitset.
- Kirjautumaan yliopiston intranetiin eli sisäiseen verkkoon, josta löydät paljon opintoja koskevaa infoa.
- Tunnusta tarvitaan myös esim. yliopiston kirjastoon, Peppiin, Moodleen, Microsoft Office -ohjelmien käyttöön ja Wifin käyttöön yliopiston tiloissa.
Huomaathan, että yliopiston ohjelmat edellyttävät monivaiheista kirjautumista, joka sinun täytyy aktivoida heti UTU-tunnuksesi aktivoinnin jälkeen! Apua tähän saat myös osoitteesta helpdesk@utu.fi.Ilmoittaudu yliopistolle läsnäolevaksi ja aktivoi UTU-tunnus pankkitunnuksilla osoitteessa idm.utu.fi.
2.3 Erityisiä tilanteita
Yksilölliset järjestelyt
Voit hakea yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen
MINULLA ON OPISKELUUN VAIKUTTAVA SAIRAUS, VAMMA, OPPIMISVAIKEUS TAI MUU TILANNE
Opiskelun suunnittelemiseksi voit keskustella ohjaajan kanssa tai voimme järjestää keskustelun, jossa on paikalla useampi ohjaaja tai tukitaho
Minulla on aiempia opintoja
Ilmoita tiedekuntasi opintoneuvojalle
Mistä syistä voin ilmoittautua poissaolevaksi?
en voi aloittaa opintoja syksyllä
Muita vaihtoehtoja
2.4 Aiempien opintojen hyväksiluku
Takana opintoja tai tutkintoja
Oletko jo tehnyt korkeakouluopintoja tai -tutkinnon? Onko sinulla muuta aiempaa osaamista, joka sopii tulevaan tutkintoon?Saat tiedekunnan opintoneuvonnasta ohjeet aiempien opintojen ilmoittamiseen ja hyväksilukemiseen. Tarvittaessa voit varata opintojen alkuun ohjausajan opintojen suunnittelemiseksi. Näin pääset mahdollisimman nopeasti aloittamaan sinulta puuttuvista opinnoista.
Suosittelemme osallistumista orientaatioon ja opiskelijatuutorointiin, vaikka takana olisikin jo opiskelu- tai muuta kokemusta. Opiskelu on paljon mukavampaa ja helpompaa, kun tilat ja käytännöt ovat tuttuja ja tunnet muita opiskelijoita. Ehkä löydät muita samassa tilanteessa olevia omasta tai muista tiedekunnista.
Katso opintoneuvonnan yhteystiedot
3. Opiskelu yliopistossa
Miten? Milloin? Miksi?
Yliopisto on vähän niinkun akateeminen muurahaispesä, missä eri alojen opiskelijat, opettajat ja tutkijat kipittää kampuksella paikasta toiseen ja tekee omia hommiaan. Opiskelijaravintolohin ja aulasohville kerääntyy eri alojen ihmisiä ja tapahtumissa tutustuu kaikenlaisiin tyyppeihin. Kampuksen kahvilajonossa saattaa huomata seisovansa biokemistin ja kielitieteilijän välissä, ja harrastejärjestöjen illanvietoissa tapaa ihmisiä aloilta, joita ei tiennyt olevan olemassakaan...
Ella Toppari, opiskelijalähettiläs 2023-2024: Minkälaista yliopistossa oikeesti on?
3. Opiskelu yliopistossa
Oppiminen, suunnittelu, motivaatio, osaaminen
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja aikataulut
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
3.4 Vähän tietotekniikasta
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Alleviivaaminen
Lähteet
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Okei, alat ja kurssit ovat erilaisia ja sitä myöten myös tekniikat, mutta luodaan katsaus yleisimpiin opiskelutapoihin ja niiden tehokkuuteen.
Opiskelutaidot yliopistossa
Syiden ja selitysten miettiminen
Oman osaamisen testaaminen
Opiskelun ajoittaminen pitkälle aikavälille
Miten yliopisto-opiskelu eroaa toisen asteen opiskelusta?
Keskinkertainen tehokkuus
Korkea tehokkuus
Korkea tehokkuus
Lähteet
3.1 Opiskelutekniikat ja -taidot
Opiskelijan ajankäyttö
Kuinka paljon aikaa opiskelijat käyttävät opiskeluun?
Opiskeluun käytettävä aika vaihtelee paljon opintojen vaiheen ja opintoalan mukaan. Alkuvaiheen opinnoissa ohjattua opiskelua voi olla enemmän kun taas myöhemmin painottuu itsenäinen opiskelu ja esimerkiksi työssäoppiminen.Esimerkiksi Korkeakouluopiskelijoiden ajankäyttö ja Covid-19-pandemia -tutkimuksen mukaan 1. vuoden yliopisto-opiskelijat käyttivät viikossa 10 tuntia ohjattuun opiskeluun, 21 tuntia itsenäiseen opiskeluun ja 9 tuntia työssäkäyntiin. Tavallinen työviikko on 37 tuntia. Miten jakaisit tämän työskentelyajan viikon päiville?
Lisätietoa ajanhallinnasta (Nyyti ry)
3.2 Tutkintorakenne, opintojaksot ja aikataulut
Miten se oma aikataulu syntyy?
Tutkinto-rakenne
Opetusaikataulut
Kurssit eli opintojaksot
Oma aikataulu rakentuu, kun valitaan omat opintojaksot HOPS:lle eli henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan.
Yliopistossa ilmoittaudutaan kaikille kursseille tai viralliselta nimeltään opintojaksoille Peppi-järjestelmässä.
Kandi, maisteri, lisensiaatti, diplomi-insinööri...
Ooo, valmistut kandidaatiksi/ notaariksi!
Esimerkki opiskelijan polusta
Ooo, valmistut maisteriksi / diplomi-insinööriksi / lisensiaatiksi!
1. lukuvuosi
5. lukuvuosi
3. lukuvuosi
Perehtyminen UTUstartiin!
Ennen opintoja
ALUmni
4. lukuvuosi
2. lukuvuosi
Mukaan hyppäävät pelkkää maisterin tai muuta ylempää tutkintoa suorittavat opiskelijat, joilla on jo toinen korkeakoulututkinto. Tervetuloa!
HUOM! Tämä on esimerkki tyypillisimmästä tutkintorakenteesta. Joillain aloilla ei suoriteta erikseen alempaa tutkintoa ja joillain aloilla opiskelumäärä on isompi ja aika on pidempi.
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
Miten opintoja suunnitellaan?
HOPS eli oma suunnitelma tehdään opintojen alkaessa
Vinkkejä kurssien valintaan
Tehtävä - Mikä sinua kiinnostaa?
Opintojen suunnittelussa hyödynnetään usein opinto-opasta
3.3 Opintojen suunnittelu ja opiskelumuodot
Opiskelumuodot
Miten täällä opiskellaan?
Luennot ja muu opetus
Arviointiasteikko
Oppimisympäristöt
Tentti
Essee
Tekoäly
Itsenäinen ja ryhmässä opiskelu
Mikä on vilppiä?
Ulkomailla opiskelu
Yliopiston kirjasto
Työharjoittelu ja muu käytännön opiskelu
3.4 Vähän tietotekniikasta
Tietokone, wifi, office, MFA, tulostus, kulku, Helpdesk
Tukea IT-asioihin saat Helpdeskistä.
Millainen tietokone sopii yliopisto-opiskeluun?
Opiskelijana saat Office-ohjelmat maksutta myös omalle koneellesi
Ylioppilaskirjoituksiin soveltunut kone yleensä on sopiva myös yliopisto-opiskeluun. Toki alakohtaisia erityisvaatimuksia voi olla.
Useimpiin yliopiston järjestelmiin kirjautuessa sinun pitää tehdä lisävahvistus!
Yliopistolla voit käyttää langattomana verkkona Eduroamia
Kulku- ja tulostuslätkä
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Mistä motivoidut?
Motivaatio on voima, joka saa liikkeelle"
Parhaimmillaan opiskelussa on jotain, joka kiinnostaa tai jopa innostaa sinua. Pohdi mikä sai sinut hakemaan juuri näihin opintoihin. Oleellista on uteliaisuus: Tarkkaile mitkä asiat ja teemat herättävät sinut. Etsi erilaisia uusiakin syötteitä ympäristöstäsi. Ok, joskus opiskelu on myös tylsää ja silloin joudut pinnistelemään. Jos käy niin, että epäilet kiinnostuksesi kokonaan hiipuneen ja pohdit alanvaihtoa, voit keskustella aiheesta esimerkiksi opintoneuvojan, uraohjaajan tai opintopsykologin kanssa. Motivaatioon voi vaikuttaa myös usko omiin kykyihin. Voit yrittää arvioida mitkä tekijät vaikuttavat omaan luottamukseesi opinnoista selviytymiseen. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi aiemmat opiskelukokemukset, vertailu muihin, ajatus opintojen haasteellisuudesta tai oma tausta.
Huomaatko, että sinua motivoivat esimerkiksi nopat eli opintopisteiden kertyminen, korkeat tulot, hyvät porukat tai muut välineelliset asiat. Ei hätää, suoritus- tai ulkoinen motivaatio voi viedä opintoja eteenpäin. Oppimisen kannalta tehokkaampaa on sisäinen motivaatio, aito kiinnostus.
Alanvaihtajan tarina – aina ei tarvitse valita ekalla oikein
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Kuka sinä olet?
Identiteetin kehitys opintojen aikana
Lisää opiskelijan identiteetistä Opiskelijaelämää-blogissa
3.5 Motivaatio, identiteetti ja osaaminen
Opintojen aikana kerrytät aineetonta pääomaa, tietoa omasta alasta. Opintojaksoilla opit käsitteitä, kokonaisuuksia, menetelmiä, ajattelua ja tutkimuksen tekoa.
Kun valmistuneilta on kysytty, on osaamisen sanoittaminen aika tärkeää työpaikan saamisessa. Siksi puhumme nyt tässäkin osaamisesta ja rohkaisemme tutkimaan, mitä kertoisit esimerkiksi läheisillesi omasta alastasi ja siinä kertyvästä tiedosta sekä muusta osaamisestasi. Myös opinnoissa opetellaan osaamisen sanoittamista ja voit tulla Työelämä- ja ohjauspalveluihin juttelemaan, kun kaipaat apua tässä!
Usein jää huomaamatta, että opiskelu kehittää myös esimerkiksi yhteistyökykyä, luovuutta, projektinhallintaa (opiskelu on eräänlaista projektinhallintaa) ja stressinhallintaa jne. Taitoja kertyy myös kaikessa muussa mitä teetkään. Esimerkiksi ainejärjestötoiminta, harrastukset, keskustelut, tutoriaalit ja muut kokemukset kerryttävät osaamista.
Kun toimit jossain tietyssä ympäristössä, saat hiljaista tietoa, jota on vaikea sanallistaa. Esimerkiksi tässä UTUstart-paketissa on yritetty kertoa yliopistoelämästä sellaisia asioita, joita yleensä opitaan vain kokemuksen kautta. Samoin esimerkiksi eri työpaikoilla voi olla hiljaista tietoa, jota kerrytät vaikka työharjoittelussa.
Paljon puhutaan siitä, millaisia tietoja ja taitoja tarvitaan tulevaisuudessa. Erilaisia ennusteita on tehty niin Suomessa kuin maailmalla. Taidot usein liittyvät isoihin muutoksiin ja niiden ratkaisuun. Esimerkiksi alat ylittävä yhteistyökyky, luovuus ja kriittinen ajattelu näkyvät ennusteissa. Tulevaisuus ei vain tule, vaan se rakennetaan. Mihin sinä haluat vaikuttaa?
+hiljainen tieto
+yleiset taidot
+osaamisen sanoittaminen
+tulevaisuuden taidot
3.6 Opiskeluun liittyviä haasteita
Joskus opiskeluun liittyy haasteita, joita voimme yrittää ratkaista yhdessä.
Lukivaikeus
Miten selviytyä yliopisto-opinnoista?
Tarkkaavuuden vaikeudet
Lisätietoa oppimis-vaikeuksista ja mielen hyvinvoinnista:
Autismin kirjo
Hahmottamisen vaikeudet
Matematiikan vaikeus
Opiskelijaelämää-blogi: "Ei sulla voi olla lukihäiriötä kun noin hyvin pärjäät koulussa"
Sosiaalinen jännittäminen
4. Opiskelijan sujuva arki
Mistä koostuu opiskelukyky?
Kun innostuu niin onnistuu ja kun onnistuu niin innostuu!
Erkki Härkönen
4. Opiskelijan sujuva arki
Toimeentulo, terveys, ruokailu, opiskelijan palvelut
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
4.4 Opiskelijan palvelut
4.1 Opiskelija-yhteistyö
4.2 Toimeentulo
4.1 Opiskelijayhteistyö
Arvaa mikä TYY on!
Lue lisää TYY:stä
4.1 Opiskelijayhteistyö
TYYn järjestöt - Mitäs ne tekevät?
Tutustu TYYn järjestöihin
4.1 Opiskelijayhteistyö
TYYn tapahtumat - Opiskelijatapahtumien aatelia
Merkitse seuraavat päivät kalenteriisi:
Seuraa TYYtä somessa @studentuniontyy ja tilaa TYYn uutiskirje
Lue lisää TYYn tapahtumista
4.2 Toimeentulo
Millä opiskelija tulee toimeen?
Työnteko
Opintoraha
Muuta hyödyllistä
Asumisen tuki
Opintolaina
Aloitatko korkeakouluopiskelut? Uusien opiskelijoiden Kelavinkit
Muistathan myös maksaa korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun!
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Opiskelijan ruoka, liikunta ja terveydenhuolto
Macciavelli, Assari, Galilei... Opiskelijaravintolat
Terveys on osa opiskelukykyä
Hyvä terveys ei takaa opiskelukykyä, mutta toisaalta sairaus ei myöskään välttämättä estä sitä.
Terveydenhuolto eli YTHS
CampusSport (Turku)
CampusMowe (Rauma/Pori)
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Arki, terveys, ihmissuhteet, mielekkyys
Mielen hyvinvointi
Mielen hyvinvointi rakentuu monesta asiasta esimerkiksi arjen rytmistä, fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä, toimivista ihmissuhteista ja mielekkyyden kokemuksesta. Jokainen voi valinnoillaan vahvistaa ja edistää paitsi omaa, myös läheistensä mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.Voit kartoittaa oman hyvinvointisi tilaa Mieli ry:n sivuilta löytyvillä kysymyksillä päivän rytmistä, levosta, ravinnosta, harrastuksista ja ihmissuhteista ja tunteista. Kartoitukseen kuuluvat myös valintoja ohjaavat arvot, eli se mitä pidämme tärkeänä. Työkaluna kartoitukseen toimii Mielenterveyden käsi (Mieli ry).
Katso Mielen päällä tukipalvelupilvi:
4.3 Terveys, mielen hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet
Opiskelija osana yhteisöä
Sosiaaliset suhteet
Suurin osa meistä tarvitsee hyvinvointinsa ylläpitämiseksi sosiaalisia suhteita. Sosiaalinen verkosto voi muodostua monesta eri yhteisöstä, kuten perhe- ja ystäväpiiristä sekä työ-, opiskelu- ja vapaa-ajan yhteisöistä. Alkamassa oleva opiskeluaikasi onkin mitä otollisin elämänvaihe myös sosiaalisen verkostosi laajentamiseen ja vahvistamiseen.
Lue lisää
Kyl sä pärjäät. Ne kaikki muutkin pärjää. Ja jos tuntuu et ei pärjää, ni seki on ihan ookoo.
Ella Toppari, opiskelijalähettiläs 2023-2024: Pärjäänks mä yliopistossa?
4.4 Opiskelijan palvelut
Tutustu ohjaukseen ja tukeen, jota yliopistossa on tarjolla!
Ohjauspalvelut käytössäsi
Tuemme sinua mielellään erilaisissa opiskeluun ja elämään liittyvissä tilanteissa. Oheinen kartta auttaa sinua hahmottamaan millaista tukea on saatavilla.
KARTTAAN
4.4 Opiskelijan palvelut
Työelämäpalvelut tarjoaa sekä opiskelijoille että valmistuneille tukea työnhakuun ja urasuunnitteluun.
Työelämäpalvelut käytössäsi
Turun yliopiston työelämäpalvelut auttavat sinua mielellään työhön liittyvissä asioissa läpi koko opiskeluajan. Oheinen kartta auttaa sinua hahmottamaan millaista tukea on saatavilla.
KARTTAAN
5. Tietovisa
Vastaa 15 kysymykseen!
Kysymys 1/15
Kampukset
Opiskelijaelämää-blogi - Turun kampus (en):
Kysymys 2/15
Tiedekunnat
TY:n tiedekunnat:
Kysymys 3/15
Oman oppiaineen juttujen lisäksi opiskeluaikana kehittyvät monet yleiset valmiudet ja taidot.
Kysymys 4/15
Liikuntapalvelut
CampusSport:
CampusMowe:
Kysymys 5/15
TYS-asunnot opiskelijoille
Miten hakea TYS:n asuntoa:
Kysymys 6/15
Palvelut
Ohjauspalvelukartta:
Eka askel -palveluneuvonta:
Kysymys 7/15
Arvot
Lisätietoa Turun yliopiston strategiasta:
Kysymys 8/15
Opintolaina
Kela - Opintolainahyvitys:
Kysymys 9/15
Kansainvälisyys
Kysymys 10/15
Tunnuslause
Turun yliopiston historiasta:
Kysymys 11/15
Perustaminen
Kysymys 12/15
Eduroam
Kysymys 13/15
Vaihto-opiskelu
Opiskelijaelämää-blogi - Vaihto-opinnot:
Kysymys 14/15
Opiskelijaravintolat
Turun opiskelijaravintoloiden ruokalistat:
Tuudo:
Kysymys 15/15
Opintopisteet
6. Sanasto
Yliopisto - suomi -sanakirja
Sanasto
Ota haltuun yliopistossa käytettävät sanat ja termit sanaston avulla!
Kerro, mitä mieltä olit materiaalista
Huom. Ei haittaa, vaikka et sisäistäisi koko materiaalia ennen ensimmäistä opiskelupäivää! Useimmat asioista selviävät myös orientaatioviikolla ja kaikkea ei tarvitse heti osata yksin. :)
UTUproofed!
Tunnus, salasana ja sähköposti
Lisätietoa UTU-käyttäjätunnuksesta ja salasanasta
Oman osaamisen testaaminen
Tehokas menetelmä
Tutkimuksissa on todettu, että oman osaamisen testaamisella on korkea tehokkuus oppimisessa. Vaikutukset ovat pitkäaikaisia. Testaus parantaa oppimista, jos se edellyttää muistista palauttamista, testauksesta saa palautetta, testaus tehdään selvästi opettelun jälkeen ja testausta jatketaan kunnes asiat on palautettu oikein. Voit testata omaa osaamista käyttämällä kirjan kysymyksiä tai keksimällä niitä itse itsellesi tai selittämällä asiaa muille.
Johanna Kaakisen webinaari opiskelutekniikoista
Mistä tiedät missä järjestyksessä kurssit tehdään?
- Suositeltu järjestys kerrotaan opinto-oppaassa ja orientaatioviikolla HOPS:n tekemisen yhteydessä. Yleensä järjestykseen voi kuitenkin vaikuttaa itse paljon.
Miten monta kertaa vuodessa kurssi järjestetään?- Yleensä kurssit järjestetään kerran lukuvuodessa. Järjestämistahti ja ajoittuminen kerrotaan opinto-oppaassa. Esimerkiksi syksyllä järjestettävien kurssien tarkka aikataulu ja ilmoittautumisajankohta näkyy oppaassa viimeistään elokuussa.
Miten kauan kurssi kestää?Opintojaksot
Opinto-opas
Yksilölliset järjestelyt
Sinun tulee esittää suositus kurssin opettajalle. Esteettömyyssuunnittelijaan voit ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse (esteet@utu.fi) tai varaamalla ajan ajanvarauskalenterista (linkki alla). Tapaamiset onnistuvat niin kasvotusten Turun kampuksella kuin etänä Zoomissa.
Jos sinulla on opintoihin vaikuttava sairaus, vamma tai oppimisvaikeus, voi saada opinnoissa yksilöllisiä järjestelyjä. Järjestely voi olla esimerkiksi tentin lisäaika tai mahdollisuus apuvälineiden käyttöön. Yksilöllisten järjestelyjen sisältö ja toteutus määrittyvät tarpeidesi ja tilanteesi mukaan. Esteettömyyssuunnittelijan kanssa voit keskustella tarkemmin tarjolla olevista tukimuodoista. Esteettömyyssuunnittelija laatii sinulle suosituksen yksilöllisistä järjestelyistä. Sinun on esitettävä esteettömyyssuunnittelijalle lääkärintodistus tai muun asiantuntijan antama selvitys yksilöllisten järjestelyjen tarpeesta.
Sähköinen ajanvarauskalenteri
Lukivaikeus
Turun yliopiston kirjasto
Kirjaston aukioloajat, yhteystiedot ja käytössäsi olevat tilat ja laitteet löydät kirjaston verkkosivuilta
Uuden utu-opiskelijan kirjasto-opas
Kirjastoista löytyy myös mukavia tiloja hiljaiseen työskentelyyn ja ryhmätyöskentelyyn. Jos unohdit oman laitteen kotiin, kirjastosta saat lainaan läppärin. Lisäksi Teutorin kirjasto ja Feeniks-kirjasto lainaavat sekä graafisia että funktiolaskimia. Jos sinulla on yksilöllisiä järjestelyjä opetukseen, saat kurssikirjan laina-aikaan viikon pidennyksen. Kirjaston kautta voit rekisteröityä Celian asiakkaaksi ja saada käyttöösi äänikirjoja. Arcanumin ja Calonian kirjastoissa on myös varattavia yksilöllisten opintojärjestelyjen tiloja. Tiedonhankinta on yksin tärkeimpiä taitoja yliopisto-opiskelijalle. Kirjasto ohjaa ja tukee sinua tieteellisessä tiedonhankinnassa läpi opintojesi niin, että löydät mahdollisimman helposti sekä opinnoissasi tarvitsemasi kurssikirjat että myöhemmin opinnäytetyössäsi tarvitsemasi lähteet.
Kirjastosta saat kurssikirjat ja muut aineistot, joita tarvitset opintojesi aikana. Kirjoja on saatavilla sekä painettuna että sähköisenä. Kirjat löydät kirjan ja tekijän nimellä Volter-tietokannasta. Volter kertoo myös, mistä kirjastosta kirja löytyy ja onko sitä saatavilla hyllyssä vai sähköisenä verkossa. Painettujen aineistojen lainaamiseen tarvittava kirjastokortti löytyy Tuudo-sovelluksesta, mutta halutessasi voit tilata muovisen kortin verkon kautta. Sähköiset aineistot toimivat UTU-tunnuksella missä tahansa. Kurssikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa ja muiden kirjojen neljä viikkoa. Erilaisilla aineistoilla on erilaiset laina-ajat, joten tarkista ne aina Volterista. Jos kaikki kurssikirjat ovat varattuja, kannattaa kirjaan tehdä varaus. Ne kiertävät nopeasti. Kirjastokortti, lainaus, uusiminen ja varaaminen on täysin maksutonta.
Tervetuloa aloittamaan opinnot teknillisessä tiedekunnassa!
Tervetuloa aloittamaan opinnot teknillisessä tiedekunnassa maanantaina 25.8.2025! Orientaatioviikolla tutustut tuutorien johdolla opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihisi. Katso oman aineesi tarkka aikataulu tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivulta
Jos sinulla on jotain kysyttävää, ota yhteyttä opintoneuvojiin opotech@utu.fi.
Tentti
Opinto-opas
Aloita opintoneuvojasta tai esteettömyyssuunnittelijasta, joka voi auttaa järjestämään yhteiskeskustelun:
Turun yliopiston sähköinen ajanvaraus
CampusSport
Liikuntamaksulla (alle 100e/lukuvuosi) pääset kuntosalille, ohjatuille tunneille sekä palloiluvuoroille. Kun UTU-tunnuksesi on käytössä, voit maksaa liikuntamaksun CampusSportin nettisivujen verkkokaupassa. Katso myös ohjeet palvelun käytöstä.
CampusSport
Itsenäinen ja ryhmässä opiskelu
Yliopisto-opintoihin kuuluu myös ryhmässä opiskelua. Esimerkiksi seminaareissa harjoitellaan tieteellisen tutkimuksen tekemistä ja akateemista keskustelua pienemmissä ryhmissä. Näitä voivat olla esimerkiksi kanditutkielmaseminaari ja graduseminaari. Seminaarityöskentelyä voidaan hyödyntää muillakin kuin opinnäytteisiin liittyvillä opintojaksoilla. Opintopiirityöskentely on yleensä opiskelijalähtöistä. Ryhmässä opiskelijat työskentelevät yhdessä esim. tenttiin valmistautuessaan. Tiedekunnasta riippuen on myös muita erilaisia pienryhmätyöskentelyn muotoja, ja joillakin aloilla opiskelijat jaetaan pienempiin ryhmiin jotka säilyvät samoina koko opiskeluajan.
Yliopisto-opinnot sisältävät paljon itsenäistä opiskelua. Se tarkoittaa tiedonhankintaa, lukemista, kirjoittamista, laskemista ja tehtävien tekemistä. Itsenäistä työskentelyä voi ajatella projektinhallintana. Mikä on kaikkein tärkeintä? Miten paljon varaat sille aikaa? Miten pilkot isomman kokonaisuuden pienempiin osiin? Jos sinulla ei vielä ole kokemusta tämän tyyppisestä opiskelusta, voit ajatella ensimmäistä lukuvuotta projektinhallinnan harjoitteluna ja etsiä sinulle sopivia toimintatapoja. Tyypillisesti itsenäisen työn määrä myös vaihtelee opintojen aikana ja lisääntyy mitä pidemmälle mennään. Myös eri aloilla on paljon vaihtelua itsenäisen työn ja opetuksen määrässä. Voit esimerkiksi huomata sivuaineopinnoissa tämän.
Ilmoittaudu, hanki opiskelijakortti ja maksa terveydenhoito
Ilmoittaudu lukuvuodelle 2025-2026 OILIssa, jonne kirjaudut OmaOpintopolun kautta. Läsnäolevaksi ilmoittaudutaan maksamalla ylioppilaskunnan jäsenmaksu (55€). Uuden opiskelijan ilmoittautumisohjeet
Käy erikseen OmaKelassa maksamassa opiskelijan terveydenhoitomaksu (35,60€/lukukausi).
Opiskelijakortin voit tilata aikaisintaan elokuussa. Sähköisiä opiskelijakortteja on kaksi, Tuudo ja Frank. Ylioppilaskunnan sivut jäsenyydestä ja opiskelijakortista
Olet lämpimästi tervetullut osaksi Calonian yhteisöä!
Tervetuloa aloittamaan orientaatio oikeustieteellisessä tiedekunnassa maanantaina 25.8.2025! Orientaatioviikolla pääset tuutoreiden johdolla tutustumaan opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihin. Löydät orientaatioviikon tarkemman aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta. Opinnot alkavat 1.9.2025.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä meidän opintoneuvojiin opolaw@utu.fi!
Autismin kirjo
Autismiliitto - Unelmapolku yliopistoon
Saat tukea:
Autismin kirjoon voi monien vahvuuksien rinnalla liittyä hankaluus oman toiminnan ohjaukseen, esimerkiksi toiminnan jäsentämiseen, aloittamiseen, työmuistiin ja joustavuuteen. Yliopisto-opiskelu on usein aika itsenäistä luonteeltaan ja myös vaihe, jossa siirrytään tyypillisesti nuoruudesta aikuisuuteen ja esimerkiksi omaan asuntoon. Uusi ja tuntematon ympäristö voi kuormittaa. Opiskelussa voivat myös auttaa vahvuudet kuten keskittymiskyky ja sääntöihin sitoutuminen, sekä kyky havaita yksityiskohtia, huomata virheitä ja ratkaista ongelmia.
Autismi eri elämänvaiheissa (Autismiliitto)
Tervetuloa matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan!
Opinnot alkavat johdantoviikolla maanantaina 25.8.2025. Johdantoviikon ohjelmat oppiaineittain löytyvät tiedekunnan verkkosivuilta.
Jotain kysyttävää? Ota yhteyttä opintoneuvojiin oposci@utu.fi.
Tervetuloa Turun kauppakorkeakouluun!
Turun kauppakorkeakoulun perehdytysviikko järjestetään 25.-28.8.2025. Opetus alkaa 1.9. Tietoa perehdytysviikosta löytyy tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta ja perehdytysviikon aikataulun saat sekä
tervetulokirjeen mukana että uusien opiskelijoiden Moodlesta (saat sähköpostikutsun Moodleen tervetulokirjeessä kesän aikana).
Lisätietoja voit kysyä kauppakorkean opoilta: opotse@utu.fi.
5. opintovuosi
Nyt on aika tehdä opinnäyte, joka kulkee useimmiten nimellä gradu, mutta joillain aloilla on esimerkiksi diplomityö. Syksyllä tehdään tutkimussuunnitelmaa ja ryhdytään hommiin. Keväällä on valmista. Tutkielma voi olla esimerkiksi 30 opintopisteen laajuinen ja sen lisäksi vuoteen voi kuulua esimerkiksi 30 opintopisteen verran sivuaineopintoja. Valmistuneita juhlitaan publiikissa. Onnittelut!
Opintojen alkaessa saat oppaaksesi opiskelijatuutorin, joka auttaa tutustumaan muihin opiskelijoihin. Myös opintojen aikana tulet opiskelemaan erilaisissa ohjatuissa vertaisryhmissä. Taito opiskella yhdessä ja saada oppimiseen tukea muilta onkin keskeinen opiskelutaito yliopisto-opinnoissa. Vuorovaikutus opiskelukavereiden kanssa edistää yhteisöllistä opiskelua, opiskeluun liittyvien vaikeidenkin tunteiden säätelyä, usein myös aikaansaamista sekä työelämäverkostojen rakentamista. Sosiaalisten suhteiden tarve on kuitenkin yksilöllinen ja se vaihtelee myös eri elämänvaiheissa. Joillekin kanssakäyminen voi muodostua myös rasitteeksi aiheuttaen huomattavaa ahdistuneisuutta ja välttämiskäyttäytymistä. Jos koet esimerkiksi jännitystä, pelkoja tai ahdistusta opinnoista, kannattaa hakeutua opintopsykologin puheille tai YTHS:lle.
Sosiaaliset suhteet
Hyvien vertaissuhteiden on havaittu edistävän hyvinvointia, opinnoissa koettua merkityksellisyyttä sekä opintojen etenemistä. Uudessa elämäntilanteessa, kuten opintojen alussa, uusien sosiaalisten verkostojen muodostaminen voi kuitenkin viedä aikaa. Olethan siis kärsivällinen ja annat aikaa uusien tuttavuuksien muodostumiseen. Kavereita tai oma yhteisö voi löytyä myös muualta kuin yliopistosta tai saman alan opiskelijoista esim. sivuaineopintojen, harrastuksen tai järjestötoiminnan parista. Myös sinä voit osaltasi vaikuttaa siihen, millaiseksi muodostuu opiskelukavereidesi kokemus opiskeluyhteisöön kuulumisesta sekä osallisuudesta eli siitä, että jokainen tulee kuulluksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.
Ota opiskelupaikka vastaan
Kaikki alkaa opiskelupaikan vastaanotosta. Voit ottaa paikan vastaan OmaOpintopolussa. Samalla kannattaa hoitaa myös ilmoittautuminen seuraavalle lukuvuodelle.
Pohditko jo opintojesi sisältöä ja omaa tulevaisuuttasi? Kuulet lisää opinnoista ja opiskelusta orientaatioviikolla. Alkuun sinut auttavat opiskelijatuutorit, opettajat ja opintoneuvojat.
Tervetuloa Poriin!
Tervetuloa opiskelemaan digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmaan! Orientaatiojakso täällä Porin yliopistokeskuksessa alkaa maanantaina 25.8.2025. Tuolloin pääset tuutoreiden johdolla tutustumaan opiskeluun, kampukseen ja muihin opiskelijoihin. Katso tarkempi aikataulu verkkosivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tiedekunnan opintoneuvojiin opohum@utu.fi.
3. opintovuosi
3. lukuvuosi tulee yleensä sisältämään tutkielman tekemistä alempaan korkeakoulututkintoon. Se voi olla laajuudeltaan esimerkiksi 10 opintopistettä. Sen lisäksi 3. vuoden opintoihin voi sisältyä muita oma oppiaineen opintoja esimerkiksi 5 opintopistettä, sivuaineen opintoja esimerkiksi 35 opintopistettä ja yleis- ja kieliopintoja 10 opintopistettä. 3. vuoteen voi sopia myös vaihto-opiskelu. Jos kaikki tarvittavat opinnot ovat valmiit ja tutkielma tehty, voit anoa tutkintotodistusta alemmasta tutkinnosta. Onnittelut!
Matematiikan vaikeus
Helpdesk
Tekoälyltä apua opintoihin
Tekoäly voi toimia tukiälynä, kunhan sinä hoidat ajattelutyön ja teet päätökset ja otat huomioon tekijänoikeudet. Voit hyödyntää tekoälyä:
- Tiedonhaun apuna
- Ideoiden ja suositusten löytämiseen
- Sopivien tutkimusjulkaisujen löytämiseen
- Tiivistelmien luomiseen ja keskeisen aineiston erittelyyn
- Kirjoittamisen apuvälineenä esimerkiksi kielenhuoltoon
Kun olet käyttänyt tekoälyä tehtävässä tai opinnäytetyössä, kerro miten olet käyttänyt sitä apuna.Yliopiston kirjaston tekoälyopas
Asunto Turusta
Asunto Raumalta
Asunto Porista
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS
Laadukasta opiskeluterveydenhuoltoa helposti ja nopeasti
Olemme YTHS:llä terveytesi ja hyvinvointisi tukena koko opintojesi ajan. Tarjoamme sinulle suunterveyden sekä yleis- ja mielenterveyden palveluja, kun ilmoittaudut alkavalle lukukaudelle läsnäolevaksi ja maksat korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun. Ota käyttöösi Self-verkkopalvelumme heti opintojesi alussa! Selfin kautta voit päivittää yhteystietosi, hoitaa helposti terveyteesi liittyviä asioita asiointilomakkeilla, hallinnoida ajanvarauksiasi ja keskustella chatissa.
YTHS uudelle opiskelijalle
YTHS:n Youtube-kanava
Esimerkki kielenopiskelijan HOPSista kandivaiheessa:
Klikkaa kuva isommaksi.
Tervetuloa kasvatustieteelliseen tiedekuntaan!
Tervetuloa Educariumille maanantaina 25.8.2025 aloittamaan opinnot ja tapaamaan tuutorit! Johdantopäivillä perehdytään opintoihin ja tutustutaan toisiimme ja tiloihin. Löydät johdantoviikon aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä opoedu@utu.fi!
Hahmottamisen vaikeus
Opiskelun ajoittaminen pitkälle aikavälille
Korkea tehokkuus
Yliopiston kirjasto
Lämpimästi tervetuloa Poriin opiskelemaan kauppatieteitä! 😊
Me tuutorit olemme sinua vastassa Porin yliopistokeskuksen ala-aulassa maanantaina 25.8.2025 klo 9:30! Tavataan silloin ja aloitetaan opiskelunne yhdessä perehdytysviikon merkeissä. Perehdytysviikon ohjelmaan voit tutustua tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilla!
Mikäli sinulla herää jotain kysyttävää opintojen aloitukseen liittyen, voit olla yhteydessä osoitteeseen: poriopintotoimisto@utu.fi
4. opintovuosi
Alkaa ensimmäinen vuosi ylempää tutkintoa tehdessä. Aikamoista, olet päässyt jo näin pitkälle! Nyt voit miettiä miten haluat ylemmän tutkinnon rakentaa ja esimerkiksi mitä sivuaineita opiskella tai mihin erikoistua omassa aineessasi. Moni hakeutuu työharjoitteluun Suomeen tai ulkomaille 4. tai 5. vuonna. Myös opiskelu ulkomailla saattaisi kiinnostaa... 4. vuosi voi sisältää esimerkiksi 40 opintopisteen oman aineen syventäviä opintoja ja 10 opintopistettä sivuaineen opintoja ja 10 opintopistettä työharjoittelua.
Tervetuloa Medisiinaan ja Dentaliaan!
Hei fetus*! Me tuutorit olemme sinua vastassa, kun aloitat opiskelusi. Pääset kanssamme tutustumaan opiskeluun, yliopistoon ja uusiin opiskelukavereihin. Nähdään 11.8. (lääketiede, hammaslääketiede, biolääketiede) tai 1.9. (hoitotiede)! Katso johdanto- ja orientaatiopäivien tarkemmat aikataulut lääketieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta!
*fetus = lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelija
Jos sinulla on kysyttävää, voit ottaa yhteyttä opintoneuvojiin opomed@utu.fi.
Muita vaihtoehtoja
Voit keskustella opintoneuvojan kanssa, jos sinulla on haasteita syksyn aikatauluissa. Voit esimerkiksi valita vähemmän opintoja syksylle ja keskustella miten tämä vaikuttaa opintojen kokonaisuuteen ja etenemiseen. Opintojen määrällä on myös vaikutusta esimerkiksi opintotukeen. Orientaatio-ohjelmaan kannattaa yrittää kuitenkin osallistua, jotta pääset tutustumaan muihin opiskelijoihin, opettajiin, paikkoihin ja saat tarvittavat opintoinfot.
Katso tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta
Muuta hyödyllistä
Kesäopinnot Tiesithän, että jos opiskelet kesällä päätoimisesti voit hakea myös kesäajalta opintotukea (kesä-, heinä- ja elokuu) sekä opintotuen asumislisää. Huomaathan, että kesäopinnot kuluttavat tukikuukausiasi. Omat säästöt Jos olet kerryttänyt säästöjä jo ennen opiskelun aloittamista, tai pystyt kerryttämään niitä sen aikana töiden avulla, niitä kannattaa käyttää harkiten ja tasaisesti oman talouden turvaamiseksi. Budjetointi Omien tulojen ja menojen seuranta ja suunnittelu kannattaa. Raha ei vain katoa tililtä, ja voit saada mielenrauhan, kun tiedät, mihin rahasi riittävät. Lisäksi opintojen aikana voi tulla haettaviksi mahdollisia apurahoja tai stipendejä, joista voi olla apua opintojen rahoittamiseen.
Nuorten vinkkejä kestävään rahankäyttöön
Opiskelijalähettilään kokemuksia: Opiskelijan talous – miten rahat saa riittämään?
Budjetointiin löydät työkaluja esimerkiksi täältä
Opiskelijana sinulla saattaa olla oikeus perustoimeentulotukeen
Opiskelu työttömänä
Oppimisympäristöt
Opiskelijat kertovat:
Miten tukea omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä opiskeluarjen keskellä? - Pilvi Ilona
Vinkkejä jaksamiseen – Kuinka huolehtia omasta hyvinvoinnista opintojen keskellä - Saga
Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen opiskeluarjessa - Mariette
Syksy on tullut, oletko valmis? Tue omaa jaksamistasi syksyn pimeydessä - Sanna
2. opintovuosi
Toinen opiskeluvuosi käynnistyy ja opiskelu on jo astetta itsenäisempää. Voit katsoa 1. vuonna tekemääsi opintosuunnitelmaa ja tehdä siihen päivityksiä nykyisen tilanteesi ja kiinnostustesi mukaan. Opinnot voivat sisältää esimerkiksi oman oppiaineen aineopintoja 20 opintopisteen verran ja sivuaineen opintoja 25 opintopisteen verran sekä yleis-, kieli- ja viestintäopintoja 15 opintopisteen verran. Nyt voit myös tukea uusia ensimmäisen vuoden opiskelijoita ryhtymällä opiskelijatuutoriksi. Ehkä haluat harkita myös opiskelijajärjestöön osallistumista...
Ulkomailla opiskelu
Opiskelijaelämää-blogi: Vaihto-opiskelu: ruusuilla tanssimista ja koti-ikävää
Opiskelijakortilla opiskelijahintaista ruokaa
Kampuksilta löytyy useita kivoja opiskelijaruokaloita, jotka tulevat sinulle varmasti tutuiksi opiskeluaikana. Ehkä jostain tulee kantapaikkasi. Opiskelijakortin avulla ruoka maksaa noin 3 euroa ja voit nuudelipussin sijaan saada lautaselle kunnon aterian.
Opiskelijaravintolahaku (KELA)
Tervetuloa aloittamaan opinnot humanistisessa tiedekunnassa!
Tervetuloa aloittamaan opinnot humanistisessa tiedekunnassa keskiviikkona 20.8.2025! Orientaatioviikolla tutustutaan tuutoreiden johdolla opiskeluun, yliopistoon ja toisiimme. Löydät orientaatioviikon tarkemman aikataulun tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä meidän opintoneuvojiin opohum@utu.fi!
Tutkintorakenne
Opinto-opas
Tarkkaavuuden vaikeus
Opiskelutaidot
Miten yliopisto-opiskelu eroaa toisen asteen opiskelusta?
Ymmärtämiseen tähtäävä motivaatio johtaa oppimisen kannalta parempiin tuloksiin, mutta suorittamismotivaatio voi viedä opintoja eteenpäin. Aina ei ole ajankäytöllisesti mahdollista valita testaamis-, ajoittamis- tai keskustelutekniikoita. Opiskelun aikana on tärkeää tutkia omaa jaksamista, keskittymistä ja palautumista. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan yliopiston jälkeenkin, kun säädellään itsenäistä työskentelyä.
Miälecast-podcast: Opiskelutaidot
Kuusi tehokasta oppimisen strategiaa (learningscientists.org)
Arviointiasteikko
Opintosuoritusten arvostelussa käytetään- asteikkoa 0-5
- 5=erinomainen (A);
- 4 = kiitettävä (B);
- 3 = hyvä (C);
- 2 = tyydyttävä (D);
- 1 = välttävä (E);
- 0 = hylätty (F);
- tai asteikkoa hyväksytty/hylätty.
- Toisen kotimaisen kielen arvostelussa käytetään asteikkoa "hyvä taito" ja "tyydyttävä taito", poikkeustapauksissa "erinomainen taito".
- Saman opintojakson useista suorituksista on voimassa korkein arvosana.
Työnteko ja työharjoittelu
Opintojen edetessä pääset tutustumaan oman alan työhön työharjoittelussa joko kotimaassa tai ulkomailla. Työharjoittelujakso voi olla opinnoissasi pakollinen tai valinnainen. Työharjoittelusta saat lähtökohtaisesti sekä opintopisteitä että kotimaan harjoittelussa myös palkkaa. Kotimaisen harjoittelupaikan hakua helpottaa jokaiselle opiskelijalle tarjolla oleva yliopiston harjoittelutuki, joka maksetaan työnantajalle korvaamaan osa palkkakuluista. Ulkomaiseen harjoitteluun on tarjolla apurahaa. Työharjoittelukokemus on usein hyvin tärkeässä roolissa myös valmistumisen jälkeisessä työnhaussa.
Moni opiskelija työskentelee osa-aikaisena opintojensa aikana. UTU-tunnusten avulla voit etsiä työ- ja harjoittelupaikkoja JobTeaserista. Voit halutessasi painottaa työskentelyä kesäkuukausille ja säästää osan tienesteistä tulevalle lukuvuodelle. Kesätyömahdollisuuksia kannattaa kartoittaa ja kesätöihin hakea jo hyvissä ajoin.
Kuinka paljon voi tienata vuodessa niin, ettei joudu luopumaan opintotuesta?
- Jos kalenterivuoden aikana nostaa opintotukea 9 kuukaudelta, vuosituloraja on 20 127 e. Tämä tarkoittaisi maksimissaan n. 1677 euron tienaamista kuukaudessa.
Lue lisää tulojen ja tukien yhdistämisestäTukea työnhakuun ja työharjoitteluun, uraohjaus, urakurssit, CV-klinikka
Millaista on työskentely opintojen ohella? – Opiskelijan kokemuksia
Essee ja muut kirjalliset työt
Tervetuloa yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan!
Nähdään Publicumissa maanantaina 25.8.2025! Katso tarkempi orientaatio-ohjelma ja aikataulu yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta. Opinnot alkavat 1.9.2025.
Jos sinulla on kysyttävää, ole yhteydessä opintotoimistoon!
Mikä on vilppiä ja mitä siitä seuraa?
Oppimisen eettiset ohjeet
Opintolaina
Opiskelija saa niin kutsuttua opintotukea, joka koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Jotta saa opintotukea (opintoraha+opintolaina), on suoritettava 5 opintopistettä tukikuukautta kohden (min. 45 op/lukuvuosi). Opintolainaa voi nostaa maksimissaan 850 e/kk. Suorittamalla tutkinnon määräajassa (pääsääntöisesti 5+1 vuotta) voi saada opintolainahyvityksen.
Kela - Opiskelijat
Kela - Näin haet opintolainaa
Kela - Opintolainahyvitys
Kela - Opintolainan korkoavustus
Elämässä.fi - "Lainaa on fiksua nostaa vain välttämätön määrä"
Sosiaalinen jännittäminen
Opiskelijakulttuurista
Ainejärjestö opiskelijakulttuurin lähettiläänä
Parhaat vinkit opiskelijatapahtumiin!
Alkoholittomuus ja opiskelijakulttuuri
Top 8 opiskelijaelämäkokemukset Turun yliopistossa
Opintoraha
Opiskelija saa opintotukea, joka koostuu opintorahasta ja opintolainasta. Jotta saa opintotukea (opintoraha+opintolaina), on suoritettava 5 opintopistettä tukikuukautta kohden
- minimissään siis 45 op/lukuvuosi, mikäli opiskelee 9 kk (esim. syyskuusta toukokuuhun)
Itsenäisesti asuva 18 vuotta täyttänyt opiskelija saa opintorahaa 279,38 e/kk. Lisäksi voi saada tietyn määrän opintotuen asumislisää tai yleistä asumistukea kuukaudessa (ks. "Asumisen tuki").Kela - Opiskelijat
Kela - Opintotuen laskuri
Kela - Aloitatko korkeakouluopiskelut?
HUOM! Opintotuessa on vuosituloraja, jota ei saa ylittää. Huomioithan tämän, erityisesti jos työskentelet opintojen ohella tai kesäisin! Sama tuloraja koskee myös opintotuen asumislisää.
Monivaiheinen kirjautuminen eli MFA
Yliopisto on ottanut tietoturvasyistä käyttöön monivaiheisen kirjautumisen lähes kaikissa tietojärjestelmissä, joihin kirjaudutaan UTU-tunnuksella. Monivaiheista kirjautumista käyttävissä järjestelmissä pyydetään lisävahvistus UTU-tunnuksen ja salasanan syöttämisen jälkeen. Lisävahvistus voi olla esimerkiksi kertakäyttökoodi, sormenjälki tai kasvojentunnistus. Tunnuksen suojaaminen on pakollista, joten suojaa se heti UTU-tunnuksen aktivoinnin jälkeen. Ilman suojausta et pääse kirjautumaan esimerkiksi Moodleen. Kun aktivoit MFA:n omalle UTU-tunnuksellesi, monet yliopiston tietojärjestelmät alkavat edellyttää monivaiheista tunnistautumista heti aktivoinnin jälkeen.
Lisää monivaiheisesta kirjautumisesta
Opintoneuvonnan yhteystiedot
Huomaathan, että heinäkuussa sähköposteja luetaan lomien takia harvemmin.
Sähköinen ajanvaraus
Ohjelmistojen lataaminen office.comista
Voit hankkia Office 365:n kautta ohjelmat viidelle omalle laitteellesi maksutta, kun olet saanut UTU-tunnukset käyttöön ja antanut luvan tietojensiirtoon yliopiston intranetistä löytyvällä lomakkeella. Katso siis alla olevasta linkistä ohjeet, kun UTU-tunnukset ovat käytettävissä.
Ohjeet Office-ohjelmien käyttöönottoon intranetissä (edellyttää UTU-tunnuksia)
Opetusaikataulu
Oma aikataulu rakentuu, kun valitaan omat opintojaksot HOPS:lle. Joissain koulutuksissa aikataulu annetaan lähes valmiina koulumaiseen tapaan, mutta useimmissa yliopistokoulutuksissa aikataulu rakennetaan itse opintojaksoja valiten. Syksyn opintojen aikataulut eli toteutukset julkaistaan kesäkuussa. Kevään opintojen aikataulut julkaistaan marraskuussa. Ne löytyvät opinto-oppaasta. Yksi opintojakso voi kestää yhden periodin, lukukauden tai jopa lukuvuoden. Opinnot tyypillisesti loppuvat jo toukokuussa, kesällä on aikaa joko lisäopinnoille, töille tai lomailulle Omaa aikataulua voi seurata esimerkiksi Tuudosta tai Lukkarikoneesta, kun HOPS on tehty.
Mitä tehdään jos kurssit menevät päällekkäin?
Lisää ajanhallinnasta (Opiskelijaelämää-blogi)
Ilmoittautuminen poissaolevaksi
Ensimmäisen vuoden opiskelijana voit ilmoittautua poissaolevaksi lukuvuodelle näistä syistä: 1. Suoritat asevelvollisuuslain (1438/2007), siviilipalveluslain (1446/2007) tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) mukaista palvelua. 2. Tarvitset vapaata opinnoista lapsen hoitamiseksi tämän syntymän tai adoption yhteydessä (14.1.2022/52); 3. Olet sairautesi tai vamman vuoksi kykenemätön aloittamaan opintoja.
Katso tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta
1. opintovuosi
Ensimmäinen vuosi alkaa opintoihin orientoitumisella sekä paikkoihin ja ihmisiin tutustumisella. Sinua autetaan suunnittelemaan opintoja. Ensimmäinen vuosi voi sisältää esimerkiksi oman oppiaineen perusopinnot 25 opintopistettä, kieli- ja viestintäopintoja ja muita yleisopintoja 10 opintopistettä ja sivuaineopintoja 25 opintopistettä.1. vuonna tapaat vähintään kaksi kertaa myös opettajatuutorin / omaopettajan / mentorin tai HOPS-ohjaajan, joka on oman oppiaineesi henkilökuntaa ja tukenasi opiskelun varrella.
Tervetuloa Raumalle!
Nähdään Myllymäellä maanantaina 25.8.2025 alkavien johdantopäivien merkeissä (maisteriohjelmat 3.9. / 4.9.). Me tuutorit olemme sinua vastassa ja autamme opinnoissa alkuun! Löydät johdantopäivien ohjelmat tiedekunnan uusien opiskelijoiden sivuilta.
Jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä opoedu-rauma@utu.fi.
Luennot ja muu opetus
Lähteet
CampusMowe (Rauma/Pori)
Liikuntamaksulla eli MoWe Cardilla (19,90€/lukukausi) pääset kuntosalille, ohjatuille tunneille ja palloiluvuoroille sekä saat käyttöösi onlinejoogapalvelun. Yhdellä maksulla voit automaattisesti käyttää sekä Rauman että Porin palveluita. Lataa CampusMoWe mobiilisovellus ja lunasta MoWe Card verkkokaupasta. Verkkokauppaan pääset suoraan sovelluksesta tai verkkosivuilta. Muista katsoa ohjeet palveluiden käytöstä.